Kainuun lukiot eivät kiinnostaneet ulkomaalaisia opiskelijoita – Puolangalla ja Kuhmossa kokeiltiin Suomeen lukiolaisia haalivaa yritystä
Älykkäämpi kuin 98 prosenttia meistä – Puolangalla työskentelevä Mensalaisen päätoimittaja puhuu koulutuksen puolesta eikä tiedä mitään kiinnostavampaa kuin maatalous
Viime syksynä Suomussalmelle saapuneet kiintiöpakolaiset ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan suomen kieltä
Ensimmäinen aikuisten perusopetuksen ryhmä valmistuu keväällä – seuraavaksi haku tutkinto- ja työvoimakoulutuksiin
Eläintenkouluttaja Kaija Seppänen: "Jos ei ole valmis näkemään vaivaa, kannattaa hommata lelukoira ja silitellä sitä"
Hyrynsalmelainen Tuomo Heikkinen valmistuu sairaanhoitajaksi – monimuotokoulutus Suomussalmella oli opiskelijan mieleen
Kainuun Muistiyhdistys ry järjestää koulutusta vapaaehtoisille, jotka toimivat muistisairaiden parissa
Uusi Suomussalmen maanteiden hoitourakoitsija on valittu - viisivuotinen toimikausi alkaa lokakuun alussa
Metsistä löytyy syksyisin sieniherkkuja – mutta mitä varten sienten tuntija kerää mätiä herkkutatinpillejä?
Päästä ilma sisälle, pidä hiiret ulkona – kesämökin talviteloille laittamisessa on hyvä muistaa muutama seikka, niin oma pieni paratiisi säilyy satumaana seuraavaan suveen