Suomussalmella ensi syksynä esikoulun ja koulun aloittavat saavat varpaat lämpimiksi – vapaaehtoisvoimin syntyi 85 sukkaparia
Ari Korhonen antoi Pinin syttökennojen reseptin Ukrainaan - kotijoukot valmistavat nyt tuotetta sotilaiden käyttöön
Kianta-Opiston puutyö- ja venepiirin taidonnäytteet esillä Suomussalmen kirkonkylän vanhalla yläasteella ensi torstaina
Kianta-Opiston kurssilaisten taidonnäytteitä nähtävillä Galleria Kiepissä – esillä monenlaisia luomuksia
Vapaaehtoiset laittoivat puikot heilumaan – Suomussalmella syntyvät vauvat saavat villasukat pieniä varpaita lämmittämään
Puolangan kansalaisopiston käsityökurssit tuovat iloa – Ritolassa syvennytään kankaankudonnan saloihin ja tuodaan perinnekäsityöt tähän päivään
Puolanka-puoti on pullollaan paikallisia käsitöitä – tällä hetkellä myynnissä on 20 puolankalaisen taitajan tuotteita
Ompelijan työ vaatii kykyä olla yksin ja tehdä päätöksiä – Raija Heikkinen on työskennellyt pukuompelijana vuodesta 1987
Viikonloppuna pääsee tutustumaan varrasvirkkaukseen – Liisa Lauronen on luonut tekniikalla kokonaisen tuoteperheen
Kianta-Opiston kevätnäyttely on esillä Galleria Kiepissä – nähtävillä monipuolisesti erilaisia käsitöitä
Suomussalmelaislähtöisen Essi Kyllösen käsissä syntyi neljä Kalevala-koruista inspiraationsa saanutta neuletta
Suomussalmi Rockin pääkonsertin esiintyjät on julkaistu - luvassa monipuolinen kattaus musiikin eri tyylilajeista
Aikamatka vuosikymmenten taakse – Yli 30 vuotta sitten suljetussa Ainolan kaupassa osa tavaroista on edelleen entisillä sijoillaan
Ylä-Kainuun kesäkuvakisan satoa ‒ katso tästä lukijoiden kesäisiä otoksia, uusia kuvia lisätty perjantaina 11.7.
Suomussalmen Rastin kuntorastien suosio Kylänmäessä yllätti ‒ kartat loppuivat kesken yhdeltä radalta