Paikallisuutiset

Vienan reitti ry järjestää neulekilpailun – ajatuksena saada aikaan uusi neule- tai virkkausmalli

Kaikille avoimeen kilpailuun voi osallistua vain omalla ennen julkaisemattomalla suunnitelmalla. Mallin tulee olla vähintään kaksivärinen.

Vienan reitti ry järjestää kaikille avoimen Silmukkapolku-neulekilpailun.

Yhdistyksen taloudenhoitaja ja tiedottaja Anne Juntunen kertoo, että käsityöt sekä käsillä tekemisen kulttuuri on Vienan reitin vaikutuspiirissä hyvin vahvaa, mutta vähän esillä ollutta. Tästä syntyi ajatus neulekilpailun järje

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä