Muista turvallisuus kevättalven retkellä – vaikka hanki tai jää aamulla kantaisikin, voi tilanne iltapäivällä olla toinen
Hossan kansallispuiston kävijämäärä pysyi ennallaan ‒ käynneistä jäi 4,8 miljoonan euron tulosvaikutus
Selvitys: kansallispuistoissa liikkuminen säästi yhteiskunnan rahoja 164 miljoonaa euroa viime vuonna
Hossan matkailukausi on pidentymässä ‒ Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen: “Metsähallituksella olisi hotellille jo valmiiksi kaavoitettu tonttikin”
Metsähallitus vahvistaa entisestään matkailun kestävyyttä kansallispuistoissa – myös Hossa liittyy Sustainable Travel Finland -ohjelmaan
Kansallispuistoksi nimeäminen viisi vuotta sitten teki hyvää Hossalle – kävijöitä on nykyään lähes kaksi kertaa enemmän
Hossan ja Hiidenportin kansallispuistot säilyttivät viime vuonna suosionsa, ja Ukkohalla-Paljakka kasvatti kävijämääriään – Kansallispuistoissa tänä vuonna tuplajuhlat
Hossan suosituin talvireitti on Värikallion erämaareitti – sitä voi kulkea jalan, suksilla, lumikengillä ja fatbikella
Hattuja, hampaita, kävelykeppejä, lääkkeitä sekä koruja – näitä tavaroita suomussalmelaiset unohtavat asiointikäynneillään
Luvankylän koululta Abu Dhabiin – vuosikymmeniä taikoneen Henri Kemppaisen parhaat vuodet esiintyjänä ovat vasta edessä
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”