Kulttuuri
Kainuu kannatteli Aikakoneen Sania, kun kaikki meni alta – yhtye julkaisee uuden biisin edesmenneeltä Maki Kolehmaiselta
Aikakone keikkailee keväällä Kainuussa. Jo 14. maaliskuuta suuntana on Kuhmon Hotelli Kainuu ja 19. huhtikuuta Puolangan liikuntahallilla pidettävät Ysäri-iltamat.
Aikakoneen viime kesänä menehtyneellä biisinikkari Maki Kolehmaisella oli ennen kuolemaansa yksi toive. Hän halusi, että yhtye jatkaisi rinta rottingilla eteenpäin hänen poismenonsa jälkeen.
Tasan 30 vuotta musiikkia tehneen Aikakoneen laulaja Sani eli Saija Aartela on pitänyt bändikollegoidensa kans