Aittokosken voimalaitoksen seinään projisoidaan videoteos – kokeellista oopperaa kolmella Emäjoen vesivoimalaitoksella
Romaaneja, räppiä ja teatteria – Mustarindan Elojuhlilla esiintyvä Karoliina Niskanen vaikuttaa taiteellaan, koska ”politiikkaan ei ole taitoa lähteä”
Vanhan Kurimon Pihasoitossa oli ennätykselliset 150 kävijää – ensi vuonna perinteisessä kesätapahtumassa iloitaan Vanha Kurimo Seura ry:n juhlavuotta
Pyhäkylän musiikkitapahtuma sekä Galleria Taikavintti piristivät lauantaina – kunnan suhtautuminen syrjäkylän taiteeseen ja kulttuuriin herättää vahvoja tunteita
Suomussalmelaislähtöinen Vesa Himanen sai kipinän musiikkiin jo teini-iässä – työn alla on parhaillaan uutta tuotantoa
Suomussalmi Rock alkaa keskiviikkona – yleisöä pyydetään huomioimaan autojen pysäköinti sekä tapahtuma-alueelle liikkuminen
Suomussalmen harmonikkakerho esiintyy Vuokin työväentalon tansseissa sekä Rimpilän 120-vuotisjuhlassa – katso video harjoituksista
Oopperalaulaja-kanttori Matti Turunen esiintyy Hyrynsalmella juhannusviikolla – konsertteja eri puolilla kuntaa
Uusi Suomussalmen maanteiden hoitourakoitsija on valittu - viisivuotinen toimikausi alkaa lokakuun alussa
Metsistä löytyy syksyisin sieniherkkuja – mutta mitä varten sienten tuntija kerää mätiä herkkutatinpillejä?
Päästä ilma sisälle, pidä hiiret ulkona – kesämökin talviteloille laittamisessa on hyvä muistaa muutama seikka, niin oma pieni paratiisi säilyy satumaana seuraavaan suveen