Kajaanilainen nuoriso-ohjaaja Ville Karjalainen eli Cant Be räppää purkaakseen tunteitaan ja kannustaa nuoria samaan
Kainuuseen tarvitaan sopimuspalokuntalaisia – ”Ei tarvitse olla supermies tai supernainen, peruskunto riittää”
”En varmaan metsästäisi, jos ei olisi näitä koiria” – metsästys mahdollistaa hyrynsalmelaisen perheen omavaraisuuden
Uudessa nuortenkirjassa seikkaillaan Suomussalmella Hossan kansallispuiston maisemissa – Kirjailija: ”Ihastuin paikkaan”
Ensi viikolla Suomussalmelle ajaa noin sata matkamotoristia – Järjestäjä: ”Ei ole tarkoitus ajella ympäriinsä, motoristeille on järjestetty ohjelmaa”
Rimpilän koulurakennus valmistui talkootyöllä vuonna 1903 – nykyiset omistajat haluavat tarjota Vuokin kylään kulttuuria ja yhteistä toimintaa
Hyrynsalmelle rakennettavan tuulivoimapuiston työmaakuljetukset vaikuttavat liikenteeseen juhannuksen jälkeen
Hyrynsalmen kunnanhallitus kokousti tiistaina – kunnanjohtaja: ”Teimme linjauksen keskittyä muiden tekemien yleishankkeiden sijaan omaan täsmähankkeeseen”
Suomussalmen kunnassa aloittanut matkailuasiantuntija Joonas Borén näkee luonnon ehdottomana vahvuutena
Alkoholin käytölle ei ole turvallista rajaa - alkoholin aiheuttamat haitat eivät koske vain suurkuluttajia
Kainuussa voi tutustua sotahistoriaan Suomussalmella ja Kuhmossa – merkittävimmille taistelupaikoille tulossa uudet infotaulut matkailijoita palvelemaan