Työttömyys kasvoi ‒ ”Pitemmällä aikavälillä tällä vuosikymmenellä Kainuun työttömyys- ja työllisyystilanne tulee parantumaan merkittävästi”
Haastava taloustilanne näkyy Kainuussa ‒ ”Maakunnassa pitäisi saada investointeja liikkeelle, sillä se piristäisi pk-yrityksiä”
Kuntien paine saada työttömät nopeasti töihin tai opiskelemaan kasvaa ‒ Kainuussa jo merkkejä onnistumisesta
Työnantajat ja työnhakijat kohtaavat Suomussalmen kunnan työllisyyspalvelujen järjestämässä rekrytilaisuudessa
Kainuun työttömyys pieneni huhtikuussa vuoden takaisesta — Hyrynsalmella ja Puolangalla päinvastainen suunta
Helmikuussa Kainuussa uusia työpaikkoja ennätyspaljon – eniten kaivataan asiantuntijoita ja palvelu- ja myyntityöntekijöitä
Puolangalla Kainuun korkein työttömyys – työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi tammikuussa 27 prosenttia
Yritys- ja työllisyyspalvelut tekevät tiivistä yhteistyötä Suomussalmella – tieto liikkuu nyt paremmin
Kun työntekijöiden hyvinvoinnista pidetään huolta, työntekijät pysyvät – kunnan ja alueen mainetyöllä on iso rooli työntekijöiden houkuttelussa Kainuuseen
Ely-keskus: Kainuun työttömyysaste koko maan viidenneksi matalin – työvoiman kysynnässä hiipumisen merkkejä
Kesäkukkaistutukset tuovat pian iloa ihmisille Suomussalmella ‒ kurkkaa videolta, miltä kunnan kasvihuoneella näyttää
Eräharrastusten tuoma metsätieto siivitti suomussalmelaisen Iiro Juntusen menestykseen Metsävisassa – Kainuu edusti vahvasti finaalissa
LTI International osti taivalkoskelaisen Saijan lomakartanon – Ostajana sama yritys, joka omistaa Hossassa lomapalveluita tarjoavan Norwide Finlandin
Maastopyöräily kiinnostaa matkailijoita Hossassa – yksi kansallispuiston reiteistä saanut lajiliitolta arvokkaan nimityksen