Koronaepidemia on jälleen noususuunnassa Kainuussa – Maanantaina ilmi yli 200 tartuntaa ja tartunnanjäljityksessä on paikoin ruuhkaa
Suomussalmen terveysasemalla jonotettiin - syy ihmispaljouteen oli lupaus kolmannesta koronarokotusannoksesta ilman ajanvarausta
Puolangalla hakeuduttiin niin aktiivisesti rokotuksiin, että rokotteet loppuivat – Pormestari Harri Peltola: "Osa on saanut jo kolmannenkin rokotteen"
Perjantaina todettu yhdeksän tartuntaa, karanteeniin määrätty 50 – Pandemiapäällikkö Käsmä-Ronkainen vetoaa kainuulaisiin ja sanoo rokotteiden riittävän, kunhan resursseja saadaan: "Uskon, että ihmiset ymmärtävät"
Kainuussa kolmasosa aikuisista rokotettu yhdellä annoksella – vaalitoimikunnat rokotetaan ennen muuta väestöä
Koronarokotusten takia Kainuussa tehdään muutoksia neuvoloiden ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin
Soten influenssarokotukset loppuvat Kainuussa – sote pyrkii hoitamaan riskiryhmien varatut rokotusajat
Kausi-influenssan joukkorokotukset ovat marraskuussa – Kainuun sote lisäsi aikoja suuren kysynnän vuoksi
Ale Seppäsen mukaan karhupelkoon ei ole aihetta: ”Suomussalmella ei pidetä karhuja ihmeenä” – jutussa ohjeet karhuturvalliseen pihaan
Syyttäjä: Mies haki Suomussalmella tukia pelloilleen perusteettomasti – ja hyötyi sievoisen rahasumman
Vappua juhlitaan yhteisissä tapahtumissa Suomussalmen ja Hyrynsalmen toreilla – myös Puolangalla tapahtuu
Apulaispoliisipäällikkö Suomussalmen poliisiaseman tilanteesta: ”Tämä on erittäin harmillista, mikäli tilanne jatkuu samankaltaisena pidemmän aikaa”
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten tapahtuma kutsuu viihtymään vapunaattona ‒ Hotelli Kiannon Kuohut täyttyy värikkäästä showsta