Neuvottelut kariutuivat: Kaupan alan lakot alkavat huomenna maanantaina – vaikutuksia kauppoihin myös Kainuussa
”Olisimme varmasti maailman suurin klapitehdas” – Traktoriunelman saavuttanut Jätkä-Juho tekee hyvää tulosta
Hyrynsalmen seurakunta valitsi uudeksi kirkkoherraksi Maria Niinivaaran, joka työskentelee tällä hetkellä Sotkamossa
”Se oli lähes aikuisen miehen kämmenen kokoinen” ‒ Puolangalta löytyi lähes 20 senttiä pitkä jättiraakku
Kaksi kertaa valittu, kaksi kertaa kumottu – Puolangan rakennustarkastajan valinta poiki valituskierteen
”Ainoa tapa selvitä ja päästä takaisin Suomeen”‒ Paavo Romppaisen uusi kirja avaa desanttien ja sotavankien kohtaloita Suomen sotien aikana
”Puun ja kuoren välissä on melko vähän tilaa” – hyvinvointialue tavoittelee nollatulosta vuodelle 2025
Metsähallitus korjaa puunkuljetuksissa käytettäviä siltoja Puolangalla ‒ liikenne ohjataan kiertoteiden kautta
Perhekoti Mäkeläisellä Suomussalmella jokainen ikäihminen kohdataan yksilönä ‒ ”On ihanaa, kun olen saanut tämän perheen”
Hyrynsalmella kokoontuu käsityökahvila kolmesti kevään aikana ‒ mukaan voi ottaa oman keskeneräisen tai rikkinäisen työn
Perhekoti Mäkeläisellä Suomussalmella jokainen ikäihminen kohdataan yksilönä ‒ ”On ihanaa, kun olen saanut tämän perheen”
Kulutusluottoa24.fi auttaa äkillisten muuttokulujen rahoituksessa - Rahoitus muuttoon kun sitä tarvitset