Soiden ennallistamisella ja uomakunnostuksilla myönteisiä vaikutuksia purojen monimuotoisuuteen ‒ seurantaa tehty myös Suomussalmella
Metsähallitus ennallistaa metsää polttamalla – yksi Kainuun kohteista sijaitsee Suomussalmen Sydänmaanarossa
Metsojen soitimia tarkastetaan nyt Kainuussa – metsäasiantuntija Tero Toivasen mukaan pitkä ja kylmä kevät viivästytti soidinta
Metsähallitus havainnut vaaroja paloturvallisuustarkastuksissa − Vorlokin vuokratupa Hyrynsalmella käyttökiellossa
Uusi kirja: Kainuussa ja Koillismaalla on retkeilijän aarreaitta ‒ vaikka palveluita karsitaan, polut ja luonto eivät häviä
Muista turvallisuus kevättalven retkellä – vaikka hanki tai jää aamulla kantaisikin, voi tilanne iltapäivällä olla toinen
Metsähallitus teki taas erinomaisen tuloksen ‒ luonto- ja eräpalveluihin hallituksen kehysriihi voi tuoda lisäsäästöjen tarvetta
Hossan kansallispuiston kävijämäärä pysyi ennallaan ‒ käynneistä jäi 4,8 miljoonan euron tulosvaikutus
Metsähallitus maksoi laatupalkkiota 12 yritykselle Pohjanmaa-Kainuu-alueella ‒ summa yhteensä 270 000 euroa
Metsähallitus tekee alkutalven aikana maiseman peitteisyyden säilyttävää puunkorjuuta Hossan Seipiniemen alueella
Metsähallitus käynnistää Luontopalveluja nipistävät muutosneuvottelut – vakituisia työtehtäviä voi päättyä
Perhekoti Mäkeläisellä Suomussalmella jokainen ikäihminen kohdataan yksilönä ‒ ”On ihanaa, kun olen saanut tämän perheen”
Hyrynsalmella kokoontuu käsityökahvila kolmesti kevään aikana ‒ mukaan voi ottaa oman keskeneräisen tai rikkinäisen työn
Perhekoti Mäkeläisellä Suomussalmella jokainen ikäihminen kohdataan yksilönä ‒ ”On ihanaa, kun olen saanut tämän perheen”
Kulutusluottoa24.fi auttaa äkillisten muuttokulujen rahoituksessa - Rahoitus muuttoon kun sitä tarvitset