”Pormestarista päästään helpommin eroon” – Keskusta on tyytyväinen Puolangan pormestarimalliin, mutta mitä mieltä ovat muut ryhmät?
Valtava määrä kainuulaisten äänistä hukkaan – Ylä-Kainuussa etenkin aluevaalien ääniä mitätöitiin runsaasti
Puolangan puolesta -ryhmän ääniharava Juho Fingerroos: ”Tulen tekemään kaikkeni, että Puolanka säilyy tuulivoimaloista vapaana”
Vaalitappion kärsineen perussuomalaisten Sami Pihlajamaa: ”Näin kehnoa tulosta ei pystynyt millään ennakoimaan”
Puolangan puolesta -yhteislista kuntavaalien menestyjä Puolangalla – perussuomalaiset jäi ilman paikkoja
Puolankalaiset ahkerimpia äänestäjiä Ylä-Kainuussa – myös Hyrynsalmella kuntavaalien äänestysprosentti koheni
”Kukaan ei osannut odottaa näin kovaa kysyntää” – Uusien televisioiden ja digiboksien menekki yllätti kodinkoneliikkeet
Vaarannivassa vieraillut burgeriauto on esimerkki liikkuvasta palvelusta, jollaisia tarvittaisiin pienille kylille
Metsähallituksen Luontopalvelut toteuttaa jälleen ennallistamispolttoja ‒ Kainuun kohteet Suomussalmella ja Kuhmossa
Yhteisöllisyys ja turvallisuus ovat nuorisovaltuuston puheenjohtaja Hilda Tolosen mielestä Hyrynsalmen valtteja
Kesäkukkaistutukset tuovat pian iloa ihmisille Suomussalmella ‒ kurkkaa videolta, miltä kunnan kasvihuoneella näyttää
Kainuussa on havaittu tänä keväänä paljon punkkeja – tutkija: ”Kukaan ei tiedä, mikä tilanne kesällä on”