Paikallisuutiset

THL päivitti koronaohjeensa: "Koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei enää tarvetta"

Koronaan sairastunut voi palata arkeen, kun kuume on poissa ja oireet ovat selvästi vähentyneet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päivitettyjen ohjeiden mukaan koronavirukseen kannattaa suhtautua kuten muihinkin hengitystieinfektioihin

– Juuri koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei enää ole tarvetta, painottaa THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.

THL:n verkkosivujen mukaan koronatilanne on vakaa ja virus kiertää ahkeraan väestössä. Parhaillaan maassamme jyllää runsaasti erilaisia hengitystieinfektioita, eikä koronaviruksen aiheuttamaa tautia monestikaan erota muista oireiden perusteella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun aiemmin sairastunutta suositeltiin välttämään yhteyttä toisiin ihmisiin tietty aika oireiden alkamisen jälkeen, voi nyt toimia samalla tavalla kuin tavallisen flunssan ja nuhakuumeen kanssa.

– Arkeen voi palata, kun kuume on poissa ja oireet ovat selvästi vähentyneet.

Vaikka perheessä olisi koronatartunta, voivat muut perheenjäsenet THL:n mukaan mennä normaalisti töihin, kouluun, päiväkotiin ja harrastuksiin, jos he itse ovat oireettomia.

THL:n mukaan lievää koronavirusinfektiota hoidetaan samalla tavalla kuin flunssaa, mutta yleisvoinnin laskiessa tai oireiden pahetessa, kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Riskiryhmiin kuuluvien kannattaa matalalla kynnyksellä olla yhteydessä omaan terveydenhuoltoonsa. Riskiryhmäläisillä koronaoireiden hoitoon on mahdollista aloittaa tarvittaessa lääkehoito, Hannila-Handelberg sanoo.

Tietoa koronaviruksesta ja koronataudin oireista löytyy koottuna tiiviisti THL:n verkkosivulta

THL:n sivujen mukaan parhaillaan on menossa influenssaepidemia ja RS-viruksen aiheuttamia tautitapauksiakin on ollut runsaasti.

Fakta

Näin suojaudut koronalta ja influenssalta

Suositellut rokotukset ovat paras keino suojautua vakavalta sairastumiselta

Sairasta kotona

hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla hygieniasta, eli pese kädet, yski ja aivasta hihaan

Arvioi oma riskisi, käytä tarvittaessa maskia ja pidä etäisyyttä

Huolehdi ilmanvaihdosta

Lähde: https://thl.fi/fi/

Koronatilanne on heikentynyt voimakkaasti Kainuussa. Kuvassa kotona tehtävän kotitestin tarvikkeita.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä