Paikallisuutiset
Suomussalmi jakaa jokaiselle 6.–9.-luokkalaiselle kuusi kangasmaskia – aikuisten ryhmäliikunta keskeytetään
Suomussalmen kunnassa otetaan käyttöön uusia rajoitustoimia torstaina 14. tammikuuta alkaen. Toimet ovat voimassa 29. tammikuuta saakka.
Kasvomaskit otetaan käyttöön perusopetuksessa 6.–9. luokilla ja koulukuljetuksissa. Kasvomaskien jakelu koululaisille aloitetaan torstaina 14. tammikuuta. Suomussalmen kunta on varannut kuusi kangasmaskia oppilasta kohden.
Lukiolaisilla ja aikuisten perusopetuksen opiskelijoilla ovat maskit jo olleet käytössä, samoin eri yksiköiden välillä liikkuvalla henkilöstöllä.
Aikuisten ryhmäliikunta keskeytetään torstaista 14.1. alkaen vähintään 29.1.2021 asti. Kunnassa päätös koskee Kianta-Opiston liikuntaryhmiä ja kylpylän ohjattuja allasjumppia.
Suomussalmen kunta suosittelee urheiluseuroja toimimaan samoin.
Kianta-Opiston muut ryhmät voivat aloittaa tai jatkaa vakiintuneita turvatoimia noudattaen.
Alle 12-vuotiaiden ryhmäliikuntaa ei rajoiteta. 12–17-vuotiaiden liikuntaryhmissä voi olla maksimissaan 20 henkilöä.
Yleisten kokoontumisrajoitusten vuoksi kunnan tiloissa ei voi maanantaista 18.1.2021 alkaen järjestää ulkopuolisia tilaisuuksia. Rajoitus on voimassa 29.1.2021 saakka.
Aiemmin päätetyt kävijärajoitukset muun muassa kirjastolle ja kylpylään ovat edelleen voimassa.
Kainuu on siirtynyt koronatilanteessa kiihtymisvaiheeseen.
Suomussalmen kunnan johtoryhmä on valmiudessa kokoontumaan ja antamaan uusia ohjeita nopeallakin aikataululla, jos tilanne niin vaatii.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston uusin päätös on tulossa vielä tällä viikolla, ja tarvittaessa kunta päättää uusista ohjeista.