Paikallisuutiset
Suomussalmen kunnanjohtajan Erno Heikkisen mielestä kesälomassa parasta on hyvä tasapaino levon, touhuilujen ja urheilun välillä
Erno Heikkinen kertoo kaikista vähiten toivovansa, että tulisi suoritettua itse lomaa. Pikkuaskareet ovat hänen mukaansa mukavia, kunhan ne pysyvät sopivina sivujuonteina.
Kainuun Sanomat halusi selvittää Kainuun kuntajohtajien kesälomasuunnitelmia ja -muistoja pintaa syvemmältä. Kunnanjohtajat lähtivät mukaan leikkiin ja vastasivat kyselyyn kukin omalla tavallaan.
Erno Heikkinen on johtanut Suomussalmen kuntaa jo noin seitsemän vuotta. Pestissä aloittaessaan hän oli 2