Paikallisuutiset

Puolangan kokonaistartuntamäärä koronapandemian aikana on yhdeksän

Puolangan kunta suosittelee maskin käyttöä kaikissa perheen ulkopuolisissa lähikontakteissa.

Puolangalla on ilmennyt yksi uusi tartunta ennestään karanteenissa olevalla henkilöllä, joten kokonaistartuntamäärä on nyt yhdeksän koko pandemian aikana, tiedottaa Puolangan kunta.

Tartunnasta ei ole aiheutunut perheen ulkopuolisia altistumisia.

Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitus koko Kainuussa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on enintään 10 henkilöä sisätiloissa ja enintään 50 henkilöä ulkotiloissa, tiedotteessa muistutetaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tätä suurempia tapahtumia voi kuitenkin järjestää, jos asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa noudattaen THL:n ohjeistusta.

Puolangan kunta suosittelee maskin käyttöä kaikissa perheen ulkopuolisissa lähikontakteissa. Vähäisissäkin oireissa tulee hakeutua koronatestiin.

Jos henkilöllä on koronaan viittavia oireita, kunta suosittelee olemaan herkästi yhteydessä Puolangan terveyskeskuksen päivystykseen (08 6156 5226). Puolangan terveyskeskuksessa tehdään koronatestausta virka-aikana.

Kunta suosittelee rokotusten ottamista heti omalla vuorollaan. Koronarokotuksia jatketaan rokotusjärjestyksen mukaisesti. Ajankohtainen rokotusjärjestys löytyy Puolangan sosiaali -ja terveyspalveluiden verkkosivuilta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Parhaillaan Puolangalla rokotetaan nuoria. Koronarokotusta suositellaan 12 vuotta täyttäneille nuorille, sillä rokottamalla voidaan suojata nuoria ja samalla heidän lähipiiriään erityisesti vakavalta koronavirustaudilta.

Koska rokotukset estävät suuren osan tartunnoista, ne vähentävät myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitustoimien tarvetta, jotka koskisivat harrastuksia ja koulunkäyntiä.

Yleinen etätyösuositus on voimassa.

Vähäisissäkin oireissa tulee hakeutua koronatestiin. Puolangan kunta suosittelee olemaan herkästi yhteydessä Puolangan terveyskeskuksen päivystykseen, mikäli koronaan viittaavia oireita ilmenee.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä