Paikallisuutiset

Neljä uutta koronatartuntaa Hyrynsalmella – 41 henkilöä karanteenissa. Mitään palveluita ei jouduta sulkemaan.

Hyrynsalmen varhaiskasvatuksessa todetut koronatartunnat ovat laajentumassa ryppääksi, kertoo Kainuun sote sunnuntaina.

Soten mukaan neljä uutta tartuntaa nostaa kokonaismäärän jo kuuteen sairastuneeseen. Karanteeniin on nyt asetettu 41 henkilöä, joista valtaosa alle kouluikäisiä lapsia.

Kunnan perhepäivähoidon yhdessä ryhmässä havaitut tartunnat voivat vaikuttaa myös Hyrynsalmen palveluihin. Kunnanjohtaja Heimo Keräsen mukaan mitään palveluita ei kuitenkaan todennäköisesti panna kiinni eikä koulu mene etäopetukseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lasten tai oman karanteenin vuoksi kotiin joutuu jäämään useita työntekijöitämme.

– Tietysti vanhemmista on myös kiinni, haluavatko he, että lapsi jää kotikouluun, mutta silloin opetus on vanhempien vastuulla.

Kaikki altistuneet on saatu jäljitettyä ja koululaisten vanhemmille on lähetetty Wilma-kanavan kautta viestiä, miten menetellä. Päivähoitopuolella vastaavaa viestintäkanavaa ei ole, mutta siellä on tekstiviestiryhmät ja päivähoidon päällikkö Katja Kuismi-Jokinen on ollut yhteydessä kaikkiin.

– Päivällä vanhemmat aika paljon soitteli, mutta kun saatiin viestiä sinne Wilmaan, on soittelu hiljentynyt, Keränen selvittää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keränen ja sivistystoimialapäällikkö Veli Pekka Mäkeläinen pitivät kokousta päivällä ja sen tuloksena päätettiin, ettei etäkouluun mennä vaan koululla lisätään jonkin verran turvallisuutta ja aikuisten maskien käyttöä elijatketaan jo vuoden voimassa olleita suosituksia eli pidetään turvaväleistä kiinni.

Keräsen mukaan on mielenkiintoinen tilanne sikäli, että tämä rypäs on lähtenyt lapsista. Sote ei kuitenkaan anna edes kuntaa tietoa siitä, oliko ensimmäinen altistunut lapsi tai moniko altistuneista lapsia.

– Se tiedetään, että karanteenissa on aika paljon lapsia.

Sairastuneille ja karanteenissa oleville Kainuun sote on jo antanut ohjeet. Kunta pisti jo sunnuntaiaamuna koronatiedotteen Facebook-sivuilleen ja sähköpostin koko henkilöstölle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tarkemmin tiedotetaan, kun maanantaiaamuna saadaan henkilöstöä enemmän koolle.

– Niille, jotka eivät ole altistuneet, on normipäivä.

– Onhan tuo tietysti mennyt vakavampaan suuntaan ja olihan se aavistettavissa, Keränen kommentoi.

Hän totesi, että riskiryhmässä olevat ovat jäljityksen kautta tiedon saaneet, ja sote hoitaa sitä puolta.

– Kaikki altistuneet on saatu kontaktoitua.

– Muiden osaltahan tilanne on, että ellei mitään tietoa tule, normaalisti huomenna kouluun, Keränen evästi, mutta kertoi, että vielä sunnuntaina illalla on koollaa kouluun liittyvä turvaryhmä, jossa käydään asiat läpi.

Tartunnanjäljitys on pääosin valmiina, mutta kaikkien altistuneiden testitulokset eivät vielä ole valmiina.

–Mahdollista toki on, että lisää tapauksia vielä ilmenee. On syytä muistaa, että virus ei ole yhtäkkiä kadonnut, vaan tartuntojen välttämiseksi ohjeiden noudattaminen on edelleen tärkeää, toteaa Kainuun soten vs.pandemiapäällikkö Tuomo Erola .

Kainuun sote kehottaa hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä ja tarvittaessa ottamaan yhteyttä lisäohjeita varten KAKS:n koronatestin ajanvarausnumeroon (040 165 0020).

Ohjeiden ja rajoitusten noudattaminen tarpeellista

Hyvän käsihygienian ylläpitäminen ja lähikontaktien välttäminen ovat edelleen keskeisiä tartuntojen vähentämiseksi.

Kainuussa on voimassa yli 12-vuotiaiden yleinen maskisuositus, mikäli yli kahden metrin turvavälejä ei voida varmistaa. Myös suositus rajoittaa matkustamista ja yksityistilaisuuksia on voimassa. Aluehallintovirasto on määrännyt yli 50 henkilön yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoituksen toukokuun loppuun saakka.

Rokotusten saaminen ei toistaiseksi vapauta varotoimien noudattamisesta.

Edit. klo 12.11: Heimo Keräsen uusilla kommenteilla.

Edit. klo 16.07: Päivitetty tilanne.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä