Paikallisuutiset

Lukijan teksti: Kumppanuustalo on Suomussalmen kunnan ikäystävällinen teko

Eläkeläiset ry palkitsee vuosittain jonkin Suomen kunnan tekemän teon, joka on esimerkillisellä tavalla edistänyt ikäystävällisyyttä. Suomussalmen Eläkeläiset ry osallistui tähän kampanjaan esittämällä Peräkammari Kumppanuustaloa ikäystävälliseksi teoksi.

Kampanjan voitti Ulvilan kaupungin ikäihmisten palvelulinja. Ikäihmisten kuljetuksia hoidetaan palvelubussilla, joka noutaa matkustajat tarvittaessa kotipihasta ja vie asioimaan liikkeisiin. Matka maksaa edestakaisin viisi euroa.

Suomussalmen Eläkeläisten ehdotus todettiin Eläkeläiset ry:ssä niin hyväksi, että Eläkeläinen-lehden tiedottaja Tuomas Talvila halusi tulla paikkakunnalle tutustumaan Kumppanuustaloon. Siellä yhdistyksen kerho-ohjaaja Helena Juntunen esitteli taloa ja sen toimintaa. Läsnä olivat myös puheenjohtaja Aune Juntunen , sihteeri Marja-Liisa Holappa ja tiedottaja Eija Laakso .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Talvila totesi Kumppanuustalon olevan tosi tärkeä paikka eri yhdistysten kokoontua ja mahdollistaa yhdistysten verkostoitumista. Siitä on esimerkkinä tulevat yhteiset pilkkikilpailut 14. huhtikuuta.

Kumppanuustalon ovella Marja-Liisa Holappa, Aune Juntunen, Tuomas Talvila ja Helena Juntunen. Kuva: Eija Laakso

Kumppanuustalolla kokoontuu ja pitää kerhojaan ja järjestää muun muassa tapahtumia SPR, Kainuun Muistiluotsi, Suomussalmen Eläkeläiset ry, Eläkeliiton Suomussalmen yhdistys ry, Hengitysyhdistys, Kerälän ympäristön maatalousnaiset, Reumayhdistys, Syöpäyhdistys, Sydänkerho, Samoojat, Suomi-Venäjäseura, Vmeste.

Suomussalmen Eläkeläisten porinakerho kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa maanantaisin kello 10-12. Kerhossa jutellaan kahvikupposen äärellä, pelataan bingoa, muistipelejä ja kaikkea muuta osallistujien toivomuksen mukaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toukokuussa Suomussalmen Eläkeläiset yhdessä Kainuun Marttojen kanssa järjestää kolme kertaa kokkikerhon yksinäisille ihmisille.

Eläkeläiset ry:n tiedottaja Tuomas Talvila oli yhdessä monikulttuurisen toiminnan ohjaajan Eva Rönkön kanssa kouluttamassa Kainuun eri kuntien Eläkeläisyhdistysten toimihenkilöitä Kajaanissa 21. helmikuuta. Koulutusohjelmassa oli asiaa muun muassa eduskuntavaaleista, Kalajoen retkeilypäivistä 22.-24. elokuuta, Eläkeläiset ry:n sääntöuudistuksesta ja muista ajankohtaisista asioista.

Eija Laakso

Kumppanuustalon ovella Marja-Liisa Holappa, Aune Juntunen, Tuomas Talvila ja Helena Juntunen.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä