Mielipiteet

Lukijan mielipide: Vastaus Elsa Kyllöselle

Kiitos palautteesta.

Olen tosiaan saanut kainuulaisten tuella edustaa meitä Suomen parlamentissa pian 20 vuotta, kiitos luottamuksesta alueemme ihmisille.

Politiikan tekeminen on tässä ajassa muuttunut paljon, myös kollegoiden välinen toiminta. Mielestäni se ei ole mitään oppositiopolitiikkaa tai tekemisen rakentavaa arviointia ja kriittistä päätöksenteon debattia, jos esim. sosiaalisessa mediassa kollega kehottaa raiskaamaan tai vahingoittamaan kollegoita heidän mielipiteidensä vuoksi. Puhumattakaan niistä lietsontakampanjoista, joilla haetaan trolliarmeija täyttämään sähköpostit kaikenlaisella loalla, mitä ihminen ikinä voi keksiä. Asiallinen debatointi ja kriittinen vuoropuhelu politiikassa on ihan asia erikseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Päätöksenteossa mukana ollessani olen seurannut tarkkaan, mitä kotikunnan edunvalvonta asiakirjoissa on kulloinkin listattu. Olen ollut aktiivisesti yhteyksissä kunnan johtoon ja paikallisiin päättäjiin, jotta jokunen euro kansakuntamme kirstusta kopsahtaisi joskus meidänkin kohdalle. Sama kuvio on toiminut myös muiden Kainuun kuntien suuntaan vaihtelevalla aktiivisuudella riippuen kulloisenkin valtuustokauden toimijoista.

Toisissa kunnissa ei ole ollut yhtä suurta rutinaa siitä, mitä on tehty. Ymmärrän, että aina ei voi olla tyytyväinen, eikä tarvitsekaan olla, mutta yhtään euroa Suomussalmelle ei ole pahassa tarkoituksessa hankittu.

On hyvä tiedostaa, että yksikään aloite, yksikään kunnanvaltuustossa asetettu kunnan toimintojen, palvelurakenteen tai infran kehittämistavoite ei toteudu ilman yhteisiä ponnisteluja. Tai kyllä yksi asia toteutuu, nimittäin kuntamme näivettyminen.

Ja olen ymmärtänyt, että näivettymistä emme halua. Sen vuoksi myös kuntakeskuksen läheisyydessä olevan Jätkänpuiston ja sitä ympäröivien liikunta- ja retkeilymahdollisuuksien yhdistäminen ja kehittäminen ovat olleet valtuustomme työlistalla. Matkailijoiden matkaparkki, sekä mahdollisuus yhdistää kesäisin ja talvisin aktiviteetteja helposti hyödynnettäviksi myös toimivien reittien yhdistämisellä, on ollut pidemmän aikavälin tavoitteena.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eikä varmaan olisi mahdoton idea sekään, jos alueemme yrittäjät miettisivät yhdessä olisiko kesällä Jätkänpuistoon mahdollista tuoda esim. matkailijoiden ja lomalaisten kesäsesonkiin vastaavanlainen liikuteltava vaunu, kuin esim. Seitenoikealla toimii. Pysyvät rakenteet, kun eivät valitettavasti saaneet olla ehjinä, vaan kaikki piti särkeä säännöllisesti.

Osa edunvalvontaa on ollut myös parjattu Emäjoen ylittävä kevyenliikenteen silta. Silta, johon saimme valtion rahoitusta, jopa enemmän kuin omavastuuosuuksiin liittyvät pelisäännöt edellyttävät, kun sitä yhteisellä edunvalvonnalla touhuttiin.

Jos on pahasta kunnallemme ja veronmaksajille se, että haluamme yhdessä kehittää Suomussalmen kuntakeskuksen toimintoja, niin asukkaiden liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia turvalliseksi tehden, kuin samalla myös matkailun tavoitteita edistäen. Niin sitten lienee syytä tarkastella uusiksi myös yhteisiä tavoitteita Suomussalmen kunnan tulevaisuuden osalta.

Eduskunnan myöntämistä, hallituspuolueiden kansanedustajien neuvottelemista budjetin jakovarahankkeista eli ns. ”joululahjarahoista” ei rahoiteta vanhustenhoitoa tai muitakaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Joululahjarahojen tarkoituksena on tukea esimerkiksi alueiden pieniä liikenne- ja retkeilyalueiden sekä esim. kulttuurin hankkeita, jotka muutoin jäisivät ilman valtion rahoitusta. Siltä tiimoin Suomussalmella ja Kainuun muissa kunnissa on kuluneen neljän vuoden aikana korjattu esimerkiksi retkeilyreitistöä useiden miljoonien eurojen edestä, samoin kuin rakennettu kevyenliikenteen hankkeita.

Ja saattaapa ensi kesänäkin valmistua esteetöntä retkeilyä mahdollistavat hankkeet sekä suppailun ja melonnan harrastamistakin helpottavat rakenteet yhdessä Metsähallituksen toimijoiden kanssa ja toivottavasti myös Koko Kunta Rokkaa tapahtuma etenee. Nekin ovat varmasti jollekin ”turhia hankkeita”, mutta toivottuja ja odotettuja kuntamme toimijoilta saadun palautteen perusteella.

Tulevaan syksyyn valmistuu myös Pesiökylän metsäterminaali ja Joukokylän tien remontti sekä korjataan muutamia alueen siltoja.

Mutta Elsa hyvä, sen jälkeen ei ole enää putkessa uusia alueemme yhteisen edunvalvonnan kautta työstettyjä hankkeita, joita edellisen hallituksen ja kansanedustajien neuvotteleman rahoituksen kautta varmistettiin. Joten voit pian huokaista helpotuksesta ja nukkua yösi rauhassa. Sitten ei ole enää edellisen hallituksen kansanedustajien yhdessä kunnan toimijoiden kanssa puuhaamia ”turhakkeita luvassa”.

Tulen jatkossakin seuraamaan tarkasti mitä alueemme edunvalvonnassa esitetään, kuten asiaan kuuluu. Ja teen parhaani asioiden edistämiseksi tälläkin eduskuntakaudella. Näivettyminen ei ole vaihtoehto, se on väistämätön etenemispolku, jos emme työskentele yhdessä rakentaen ja tulevaisuutemme uskoen.

Merja Kyllönen

Kansanedustaja (Vas.)

Suomussalmi, Kainuu

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä