Mielipiteet

Lukijan mielipide: Olisiko jo aika?

Talvi- ja jatkosodan jälkeen alkoi maassamme ennenäkemätön jälleenrakentamisen aika. Sotakorvaukset oli maksettava ja yhteiskunta saatava jaloilleen raskaiden sotavuosien jälkeen. Tämä vaati paljon erilaisia toimenpiteitä, jotka tehtiin silloiset olosuhteet huomioiden varmasti maamme parhaaksi.

Valjastettiin vedet tuottamaan sähköä, hakattiin metsiä yli vuotuisen kasvun ja muokattiin maapohjat puuston tehokasvua edistämään. Ojitettiin suot tarkoituksena raivata lisää kasvualustaa puustolle.

Kansantalouden kannalta tehdyt päätökset ja toimenpiteet käynnistivät lähihistoriamme hienoimman kasvutarinan, jonka ansiosta olemme nyt taloudellisesti maailman kärkimaiden joukossa ja hyvinvointimme on vertaansa vailla. Kiitos tästä kuuluu viisaille päätöksentekijöille ja ahkeralle kansalle.

Jotain meni myös pieleen. Luontoarvot jäivät yhteiskunnan rakentamisen jalkoihin. Hakkuut ja ojitukset muokkasivat metsän muodot tuntemattomiksi, aiheuttivat alkuperäisille eläinkannoille vaikeuksia ja sotkivat vesistöt.

Koskien valjastaminen sähköntuotantoon teki suurista vesistöistämme altaita, joissa veden korkeusvaihtelut ovat erittäin suuria. Jopa kuuden metrin pinnankorkeuden vaihtelut eri vuodenaikojen välillä sekoittivat kalakantojen lisääntymismahdollisuudet, aiheuttivat ja aiheuttavat edelleen asukkaille merkittäviä haittoja ennalta arvaamattomien vedenkorkeuksien muutosten takia.

Olisiko nyt jo aika ryhtyä rajoittamaan vesisähkön käyttöä ja purkamaan tai ainakin aluksi rajaamaan niiden osuutta ja samalla vähentämään niiden aiheuttamia haittavaikutuksia asukkaille ja luonnolle?

Tästä saimme viime vuoden isänpäivänä karvaan muistutuksen, kun Fortumille tuli vahinko yhtiön päästäessä täällä Suomussalmella sijaitsevan Kiantajärven vedenpinnan lähes lupaehtojen mukaiseen ylätasoon, joka sitten voimakkaan tuulen siivittämänä aiheutti merkittävää aineellista vahinkoa rantarakenteiden ja rakennusten vesivahinkojen muodossa. Viimeisen 30 vuoden aikana ei tällaisia ääriongelmia ole ollut, joten asukkaat ovat luottaneet säännöstelyn pinnanvaihteluihin.

Yksinoikeudella toimivan yhtiön ei tarvitse vahinkoja korvata, koska se voi aina mennä lupaehtojen taakse niin kuin nytkin meille kerrottiin, mutta moraalisesti toiminta oli heiltä vastuutonta. Vahinkojen määrä rahassa ei pysähdy yhteen sataan tuhanteen, mutta vielä suurempi arvo on luottamuksen menetyksellä kyseiseen toimijaan.

Vesisähkön merkitys maamme energiatuotannossa on merkittävästi vähentynyt sitten sodan jälkeisten aikojen. Sitä taidetaan käyttää nykyään lähinnä säätöenergiana ja sekin tarve tulevaisuudessa on vähenemässä, kun pystymme kehittämään yhä tehokkaampia energiantuotantomuotoja, jotka eivät aiheuta asukkaille tai luonnolle haittaa. Olemme matkalla oikeaan suuntaan, niin päästöjen kuin muiden haittavaikutusten osalta.

Olisiko nyt jo aika ryhtyä rajoittamaan vesisähkön käyttöä ja purkamaan tai ainakin aluksi rajaamaan niiden osuutta ja samalla vähentämään niiden aiheuttamia haittavaikutuksia asukkaille ja luonnolle?

Ensimmäinen askel olisi rajata vedenkorkeuksien vaihtelut kohtuulliselle tasolle. Esimerkiksi täällä olevan Kiantajärven nykyinen neljän metrin vedenkorkeuden vaihtelu ei ole kohtuullista. Kohtuullista voisi olla sen puolittaminen ja vuodenaikoihin sitominen.

On asukkaiden kannalta perustelua, että jäiden sulamisen ja jäätymisen välisen ajan veden korkeus olisi muuttumaton tai lähes muuttumaton. Samaan vesistöön kuuluvan Vuokkijärven vedenkorkeuden vaihtelu on nykyään 6 metriä. Ja näitä esimerkkejä löytyy kaikkialta sieltä, missä vesistöt on valjastettu.

Seuraava vaihe olisi vesistön vapauttaminen sähköntuotannosta ja niiden ennallistaminen siten, että vedet virtaisivat vapaina ja vedenkorkeuden vaihtelut olisivat luonnonmukaisia.

On varmasti totta, että sähköntuotanto antaa jonkin verran hyvinvointia niille kunnille joiden alueella vesivoimaa tuotetaan. Työllistävä vaikutus on vuosien saatossa kyllä kadonnut. Kuntien ja sitä kautta asukkaiden hyöty tulee lähinnä voimalaitosten verotuksen kautta, joka tietysti asukkaitaan menettäville kunnille on jonkin arvoinen tulonlähde.

Mutta olisiko kuitenkin suurempi mahdollisuus vesistöjen ennallistamisen kautta saavutetut luontoarvot ja niiden ympärille syntyvä kasvava turismi. Vapaana virtaavat kosket ja upeat kala-apajat toisivat paikkakunnille aktiviteettiä ja toimeliaisuutta, mikä olisi tärkeää elinvoimaisuuden edistämiseksi ja näivettymisen estämiseksi.

Sotien jälkeen säädettiin lakeja joiden mahdollistamana mm. kosket valjastettiin ja talous saatiin kasvuun. Näitä lakeja olemme noudattaneet ja niiden seurauksista kärsineet yli 70 vuotta. Nämä lait ovat tehtävänsä tehneet talouden kannalta. Nyt niiden merkitys on hiipunut. Jos haluamme muutosta, on lakeja taas säädettävä.

Olisiko jo aika?

Jukka-Pekka Alanko