Mielipiteet
Lukijan mielipide: Musiikkinäytelmä antaa vääristävän kuvan Hallan Ukosta
Monet Kainuussa ilmestyvät lehdet uutisoivat keväällä näyttävästi Korpikainuun Ikihonka -musiikkinäytelmästä, joka kertoo Hyrynsalmella vaikuttaneen Hallan Ukon elämästä.
Artikkeleissa todetaan, että ”jo edesmenneen kotiseutuneuvos Kalle Juntusen panos on ollut tässä ensiarvoisen tärkeä”. Kalle Juntunen tunnetaan maakunnassa henkilönä, joka perehtyi syvällisesti alueen historiaan ja siinä ohessa Juho ja Lici Heikkisen työhön Kainuun ihmisten ja itsenäisyytemme eteen.
Kainuun Heikkiset ry:n hallituksen jäsenille on tämän jälkeen tullut paljon kyselyjä näytelmästä ja yhdistyksen mukanaolosta. Myös heinäkuussa olleen Hallan Ukon elämäntyö -näyttelyn aikana moni vieras kyseli näytelmästä pitäen itsestään selvänä, että yhdistys on vahvasti mukana. Tämän johdosta me allekirjoittaneet päätimme nostaa esille muutaman tosiasian näytelmästä.
Syksyllä 2009 Kalle Juntunen oli kutsuttu tilaisuuteen, jossa Eero Juntunen ja Seppo Kämäräinen kertoivat tekevänsä musiikkinäytelmän Hallan Ukosta. Kalle Juntunen lupautui ulkopuolisena antamaan kommentteja historian osalta.
Toukokuussa 2010 hänet kutsuttiin Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston apurahajuhlaan Puolangalle. Yllättäen hänet oli pyydetty lavalle vastaanottamaan apurahaa. Hän kieltäytyi jyrkästi, koska ei kuulunut työryhmään eikä edes tiennyt apurahan hakemisesta. Hänen nimeään oli käytetty hakemuksessa hänen tietämättään.
Tämän johdosta Kalle Juntunen järjesti syksyllä kokouksen, johon osallistuivat myös näytelmän tekijät sekä suvun ja sukuseuran edustajat. Viimemainitut ilmoittivat kielteisen kantansa näytelmään todeten, että ”laulunäytelmän sisältö ei vastaa sitä arvostusta ja kunnioitusta, jota Hallan Ukkoa kohtaan tunnetaan”. Tilaisuudessa Kalle Juntunen jakoi osallistujille muistion, jossa hän kieltää nimensä käyttämisen näytelmän yhteydessä.
On surullista nähdä, miten häikäilemättömästi Kalle Juntusen nimeä käytetään nyt näytelmän mainoksena. Lyhyt on miesten muisti.
Suomessa on sanan ja ilmaisun vapaus, mutta valitettavasti tämä näytelmä ei tuo oikealla tavalla esille Hallan Ukon elämäntyötä ja siihen aikaan ankaraa ja kovaa työtä vaatinutta elämää Hallassa.
Hallan Ukko osallistui kaupan pidon ohella laajasti kunnan hallintoon ja kehitti tervanpolttoa, maanviljelystä, karjataloutta ja poronhoitoa ollen myös kansanedustaja ja itsenäisyystaistelija.
Näytelmä pomppii yksittäisestä tapahtumasta toiseen ilman selkeää juonta.
Liian korostuneita ovat kohtaukset, joissa nautitaan alkoholia ja kohelletaan juopuneina yrittäen kalastaa yleisön naurunremahduksia, sillä Hallan Ukon tiedetään olleen hyvin pidättyväinen alkoholin suhteen.
Jos yleisöllä ei ole ennalta kovin hyvää tietoa Hallan Ukon elämästä pelkäämme, että näytelmän jälkeen katsojien mieliin jää täysin vääristynyt ja vajavainen kuva Hallan Ukosta ja ankarasta elämästä Hallassa.
Tätä näytelmää ei mielestämme olisi pitänyt koskaan tehdä.
Otso Heikkinen
Ye-everstiluutnantti evp
Hallan Ukon pojan pojan poika
Keuruu
Jorma Heikkinen
Kalle Juntusen sisaren poika
Kajaani
Pekka Juntunen
Kalle Juntusen veljen poika
Kajaani
Kalevi Heikkinen
Hallan Ukon pojan poika
Hyrynsalmi
Liisa Karppinen
Hallan Ukon tyttären pojan tytär
Kajaani
Eeva Heikkinen
Heikkisen sukuseuran esimies 2009 – 2011
Hyrynsalmi
Mauno Heikkinen
Heikkisen sukuseuran esimies 2015 – 2017
Sotkamo
Alpo Heikkinen
Kainuun Heikkiset ry:n puheenjohtaja
Suomussalmi
Kauko Heikkinen
veteraanikansanedustaja
Kajaani