Mielipiteet

Lukijan mielipide: Ei tuulivoimaa hinnalla millä hyvänsä

Tuulivoimaloiden kiinteistöverotulot ovat usein syynä siihen, miksi monet kukkaronnyörejään kiristävistä kunnnista näkevät niissä mahdollisuuden parantaa kunnan talouden tunnuslukuja.

Osa kunnista on valmiita tekemään tämän hinnalla millä hyvänsä, jopa olemassa olevien elinkeinojen kustannuksella. Kuitenkin kiinteistöverot tuulimyllyistä laskevat joka vuosi 2,5 prosenttia, ollen lopuksi 40 prosenttia alkutilanteesta.

Yleensä tuulivoimatoimijat ovat kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, joten kaikki muu hyöty menee ulkomaille. Haitat jää Suomeen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuulivoimaloiden lähialueella kiinteistöjen ja tonttien arvot laskevat 30–40 prosenttia neljän ruotsalaisen neljän ja kolmen saksalaisen tutkimuksen perusteella.

Hyrynsalmen kunnassa lähettiin tekemään tuulivoiman yleiskaavaa kunnan länsipuolelle, jossa toimii matkailukeskus Ukkohalla ja alue on porotaloudelle tärkeä talvilaidunalue.

Myös petolintuja pesii alueella. Voimassa olevassa maakuntakaavassa alue on merkitty potentiaaliseksi luontomatkailukohteeksi.

Mustarinda-yhdistys on esittänyt, että alueelle perustettaisiin kansallispusto, joka on ajatuksena erittäin hieno.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muutenkin alueella on kolme luonnonsuojelualuetta, ja neljäs alue Isoon Tuomivaaraan on maanomistajan toimesta vireillä.

Alueella on myös yhdeksän kaavoitettua rakennuspaikkaa ja kaksi muinaishistoriallista aluetta.

Alue on muutenkin poikkeuksellisen erämaaalue.

Alueen läpi kulkee myös moottorikelkka-, pyöräily- ja hiihtoreittejä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"En ymmärrä, miksi kunnan pitää miinottaa tuulivoimapuistoilla hieno vapaa-ajankeskus ja vaikeuttaa yrittäjien toimintaa alueella."

Ukkohallan yrittäjät ovat investoineet alueelle viime vuosina voimakkaasti ja tälläkin hetkellä alueella on isot investoinnit käynnissä.

Olin syyskuussa Vuokatissa Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokouksessa, jossa Itä-Suomen virkamiehet ja päättäjät kehuivat Ukkohallan matkailukeskusta erittäin hienoksi paikaksi. Osa lomaili siellä kaksi kertaa vuodessa perheineen.

Itsekin tutustuin Ukkohallaan kolme viikkoa sitten ja tapasin yrittäjiä ja sain opastetun esittelyn alueella.

Voin todeta, että itäsuomalaiset ihmiset olivat aivan oikeassa. Alue oli erittäin hieno.

Siksipä en ymmärrä, miksi kunnan pitää miinottaa tuulivoimapuistoilla hieno vapaa-ajankeskus ja vaikeuttaa yrittäjien toimintaa alueella.

Valtakunnallisesti Suomi on hakenut omavaraisuutta sähköntuotannossa, mutta niin kauan kuin tuulivoimapuistot ovat kansainvälisten pörssiyhtiöiden omistuksessa, eikä Suomen valtion omistuksessa, tuulivoiman osalta tätä ei saavuteta. Olemme jonkun muun valtion energiapolitiikan sylissä.

Kirjoittaja on Hyrynsalmen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas (vas.).

Kunta pelkäsi, että tuulivoiman rakentaminen vaikeutuu alueelle tulevan luonnonsuojelualueen vuoksi.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä