Paikallisuutiset

Koronatartuntojen määrä Kainuussa ennätyslukuihin – viime viikolla ainakin 1200 tartuntaa

Koronaepidemia jatkuu vaikeana Kainuussa. Kainuun sote kertoo, että perjantaina todettiin yli 200 tartuntaa, lauantaina 137 ja eilen 83.

Soten mukaan alustavan tilastoinnin perusteella koronatartuntoja tuli viime viikolla yli 1200. Se on Kainuussa suurin pandemian aikana tilastoitu määrä. Mukana eivät ole kotitestauksessa todetut tapaukset, joten todellinen lukema on mahdollisesti vielä suurempi.

Tartunnanjäljitys on edelleen ruuhkautunut

Ilmaantuvuus on Kainuussa maan korkein 2649. Soten mukaan tilastot eivät ole täysin vertailukelpoisia, mutta Kainuussa on nyt erittäin korkea tartuntariski. Suurin osa sairastuneista on lieväoireisia, mutta erityisesti ikääntyneillä ja riskiryhmään kuuluvilla sairaus voi aiheuttaa hoidon tarvetta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tarvittaessa tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, varsinkin silloin, jos oireet pitkittyvät tai ilmenee esimerkiksi hengitysvaikeuksia.

KAKS:n päivystysapunumero 116 117 palvelee päivittäin 24/7 kiireellisessä hoidon tarpeen arvioinnissa. Hätätilanteessa tulee ottaa yhteyttä hätäkeskukseen 112.

Henkilöstön poissaolot vaikeuttavat edelleen Kainuun soten toimintaa. Kiireettömän toiminnan supistamisen osalta asiaa tarkennetaan henkilöstötilanteen mukaisesti alkuviikon aikana.

Sairasta kotona

Kainuun sote muistuttaa edelleen koronavarotoimien tärkeydestä sekä voimassa olevista ohjeista ja määräyksistä. Tartuntariski kasvaa lisääntyneiden lähikontaktien myötä, joten erityisesti lomien päättyessä on syytä varovaisuuteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Terveysturvallisuusohjeiden noudattamista kuten kasvomaskien käyttöä, hyvää käsihygieniaa ja turvavälien säilyttämistä on jatkettava. Sote muistuttaa, että oireisena ei tule altistaa muita töissä, koulussa tai harrastuksissa, vaan sairastaa kotona ja tarvittaessa tulee hakeutua koronatestiin.

Koronatilanne on heikentynyt voimakkaasti Kainuussa. Kuvassa kotona tehtävän kotitestin tarvikkeita.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä