Paikallisuutiset

Koronakoordinaatioryhmä: Ei uusia rajoituksia Kainuuseen

Jatkossa edellytetään laajoja terveysturvallisuustoimia.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä ei esitä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujarajoitusten jatkamista 6. helmikuuta jälkeen.

Voimaan jäävät Pohjois-Suomen aluehallintoviraston asettama tartuntatautilain mukainen määräys lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemisestä sekä yleiset hygieniavelvoitteet.

Kainuussa todettiin 110 koronatartuntaa eilen torstaina. Trendi on laskeva, mutta lisääntynyt sairaalahoidon tarve ja hoitohenkilöstön poissaolot vaikeuttavat tilannetta. KAKS:ssa on tällä hetkellä 14 koronapotilasta. Soten henkilöstössä sairauspoissaoloja on 172, josta koronan vuoksi 43.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kainuu on edelleen epidemian leviämisaluetta, eikä uhka tilanteen pahentumisesta ole poistunut. Kuitenkaan tiukkaa tilaisuuksien osallistujamäärien rajoittamista ei ole perusteltua jatkaa. Edellytyksenä jatkossa ovat laajaa järjestäjien vastuuta korostavien määräysten ja jokaisen omaan toimintaan liittyvien suositusten noudattaminen. On myös mahdollista, että joudumme arvioimaan rajoitusten tarvetta uudelleen, jos tilanne merkittävästi heikkenee, korostaa Kainuun sote -kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto .

– Pandemia vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon monin tavoin kuormittavasti sekä henkilöstön että asiakkaiden kannalta. Olemme edelleen tiukilla, joten olennaista on, että tartuntariskiä vähennetään mahdollisimman laajasti eri toiminnoissa, painottaa pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen .

– Nyt on tehostettava suunnitelmallisia toimia. Näitä voivat olla esimerkiksi samanaikaisen osallistujamäärän rajoittaminen tai porrastaminen, tilajärjestelyiden väljentäminen ja maskien käytön edellyttäminen asiakkailta tai osallistujilta. On myös syytä muistaa, että kyse ei ole vapaaehtoisuudesta, vaan pakollisesta velvoitteesta, muistuttaa Käsmä-Ronkainen.

Määräys velvoittaa useimpia tiloja ja toimijoita – suunnitelma on laadittava näkyville.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (PSAVI) tartuntatautilain 58d-pykälän mukainen määräys velvoittaa tilojen hallinnasta vastaavia ja niitä toiminnassaan käyttäviä ehkäisemään tiloissaan asiakkaiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä. Toimijan tulee laatia toteutuksesta kirjallinen suunnitelma ja pitää se tilassa osallistujien näkyvillä.

Määräys koskee tiloja, joita käytetään sisällä yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun tai rajatuissa ulkotiloissa yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle. Määräys koskee myös asiakas- ja osallistujamäärästä riippumatta liikunta- ja urheilutiloja sekä ryhmäharrastustoimintaa, joihin luetaan muun muassa ryhmäliikunta, kontaktilajit, ja kuntosalit sisätiloissa, uimahallit ja kylpylät, tanssi- ja kuoro-, harrastajateatteritoiminta, sisäleikkipaikat ja kauppakeskusten oleskelutilat.

Päätös velvoittaa useita yksityisiä ja julkisia toimijoita, esimerkiksi yhtiöitä, elinkeinonharjoittajia, säätiöitä, yhdistyksiä, kuntia, kirkkoja, julkislaitoksia ja yliopistoja

Päätös ei velvoita kuitenkaan majoitus- ja ravintolatoimintaa, oppilaitoksia, varhaiskasvatusta, ammattiurheilua, valtion laitoksia tai yksityiselämään kuuluvaa toimintaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

PSAVIn määräys on voimassa 19.2. saakka. Määräystä voidaan tarvittaessa esittää jatkettavaksi, mikäli sen käytön edellytykset edelleen täyttyvät.

Kainuun sote ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tarjoavat lisätietoa tartuntatautilain voimassa olevista velvoitteista. Aluehallintoviraston verkkosivuilta löytyy runsaasti lisätietoa..

Koronarajoituksista ja niihin liittyvistä kysymyksistä koostetaan myös videoinfo ensi viikon alussa. Kysymyksiä infoa varten voi lähettää Kainuun soten sivulta sote.kainuu.fi/terveysturvallisuusohjeita tai sähköpostitse korona(at)kainuu.fi maanantaihin 7.2. kello 6.00 saakka.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä