Paikallisuutiset

Kainuussa yksi uusi koronatartunta jo karanteenissa olevalla

Kainuussa on ilmennyt yksi uusi koronatartunta, jo karanteenissa olevalla henkilöllä. Altistuminen on tapahtunut helmikuun alussa kotipaikkakunnalla.

Kainuun sote tiedotti tilanteesta lauantaina 13.2. aamupäivällä.

Hiihtojoukkueen maastapoistumistestauksessa on todettu yksi koronatartunta. Tartunnan saanut on testattu vierailun aikana yhteensä neljä kertaa, myös maahan tullessa, kolme aiempaa testiä on ollut negatiivisia. Tartunnan lähde ei ole tiedossa. Tartunta on saatu ilmeisesti jo ennen Suomeen saapumista, mutta itämisajan vuoksi näkyy testeissä vasta nyt. Tartunta ei aiheuta karanteeneja Kainuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun keskussairaalan ravintohuollon palveluissa todettuun koronatartuntaan liittyen on vielä yksi henkilö lisää samasta työyhteisöstä asetettu karanteeniin. Karanteenissa on nyt yhteensä seitsemän ravintohuollon työntekijää. Kainuun soten mukaan tartunnalla ei ole vaikutuksia potilaiden tai sairaalan ravintolassa asioivien altistumisriskiin. Ravintohuollon palvelut pystytään tuottamaan normaalisti karanteeneista huolimatta.

Kainuun koronatilanne on perustasolla. Tulevana ystävänpäivänä sunnuntaina 14.2. tulee myös muistaa edelleen voimassa olevat suositukset kokoontumisista, turvaväleistä ja hygieniakäytännöistä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä