Paikallisuutiset

Kainuussa aloitetaan jo kolmannet koronarokotukset – rokotteita riittää hyvin

Kainuun sote noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistusta ja alkaa tarjota kolmatta koronarokoteannosta voimakkaasti immuunipuutteisille.

Kainuun pandemiapäällikön Olli-Pekka Koukkarin mukaan Kainuuseen saadut rokoteannokset riittävät hyvin myös kolmansien ja toisten annosten rokotuksiin.

– Rokotteita on nyt hyvin käytössä eli siitä nämä rokotukset eivät jää kiinni.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jonkin verran kolmansia rokoteannoksia on ovat saaneet jo hoitohenkilökunnan edustajat. Näissä rokotuksissa on Koukkarin mukaan kyse siitä, että rokotuspäivän päätteeksi voi olla yhdestä kolmeen annosta käyttämättä ja ne mieluummin käytetään hoitohenkilökunnalle kuin heitetään pois.

Näitä rokotteita tarjotaan tammikuussa ensimmäisen rokotuksen saaneille, jotka saivat toisen annoksen jo kolmen viikon kuluttua. Myöhemmin annosväli pidennettiin 12 viikkoon.

Isoja eriä koronarokotteita ei ole Koukkarin mukaan vanhentumassa Kainuun sotessa.

650 voi nyt saada kolmannen rokotteen

THL ohjeistaa käynnistämään kolmansien koronarokoteannosten antamisen 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tutkimusten mukaan kyseisillä henkilöillä rokotusvaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi ja kolmannella annoksella täydennetään heidän suojaansa.

Näitä arvioidaan olevan noin prosentti väestöstä eli Kainuussa noin 650 rokotusikäisistä.

Kolmas rokote voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta. Valmisteena käytetään ensisijaisesti samaa rokotetta kuin toisessa annoksessa.

Täydentävät rokotusannokset Kainuussa saa sekä kuntien rokotuspisteillä että avoimissa pop up -pisteissä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote ohjeistaa kolmannen rokotuksen saajia esittämään rokotuspisteellä Kela-kortin tai muun tiedon (esimerkiksi tuloste OmaKanta-palvelusta), josta henkilökunta voi tarkistaa diagnoositiedot.

Koronarokotukset saa Kainuussa avoimista rokotuspisteistä ilman ajanvarausta.

KAKSin rokotuspiste on siirtynyt tien toiselle puolelle vanhan sairaalan entiseen ravintolaan (ovi S9).

Mitä?

Immuunipuutteiset

Voimakkaasti immuunipuutteiseksi katsotaan potilaat, joilla on jokin seuraavista sairauksista tai tiloista:

Elinsiirto

Kantasolusiirto

Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos (esimerkiksi immunoglobuliinikorvaushoito)

Immunosuppressiivinen syöpähoito (esim. solunsalpaajahoito mutta ei hormonihoito)

Autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä (ei esim. insuliinihoito eikä pistettävä kolesterolilääkitys)

Dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta

Pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV

Lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila

Tarkempi ohjeistus potilasryhmistä saatavilla THL:n verkkosivuilta

Vuokatti Bowling on ensimmäinen sotkamolainen yritys, joka kampanjoi rokottamisen puolesta lahjakortilla.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä