Paikallisuutiset

Kainuulaisista 12 vuotta täyttäneistä on rokotettu kerran 84,2 prosenttia

Kainuulaisista 12 vuotta täyttäneistä 84,2 prosenttia on saanut jo yhden rokoteannoksen. Kaksi kertaa rokotettuja on 65,2 prosenttia. Lokakuun loppuun mennessä on tavoitteena saavuttaa 80 prosentin rokotekattavuus.

Rokotuksia järjestetään vielä ajanvarauksella, mutta 20.9. Kainuussa siirrytään erikseen järjestettäviin rokotuspisteisiin, joihin ei tarvitse varata aikaa. Rokotuspisteissä voivat käydä kaikki kainuulaiset ja alueella pitkäaikaisesti oleilevat, riippumatta asuinpaikasta.

Kainuu on rokotuksissa jo muun Suomen tasolla, mutta edelleen suurin rokotevaje on 20–39-vuotiaissa. Myös 12–15-vuotiaiden rokotekattavuudessa on parantamisen varaa. Se on tällä hetkellä noin 60 prosenttia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kannustan kaikkia piikille, Koukkari toteaa.

Ensimmäisen koronarokotteen saa ajanvarauksella enää tämän ja ensi viikon aikana. Ajanvaraus loppuu kokonaan ja ilman ajanvarausta rokotukseen pääsee 20.9. alkaen. Kajaani on edelleen leviämisvaiheessa ja muu Kainuu kiihtymisvaiheessa.

Suurin koronan tartuntariski on edelleen perhe-ja kaveripiirissä. Koronavirus tarttuu sosiaalisissa tilanteissa tehokkaasti. Koukkari muistuttaa, että on ensisijaisen tärkeää edelleen noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia.

Pikavauhdilla koolle kutsuttu Kainuun soten yhtymähallitus käsittelee torstaina Kajaanin koronarajoitusten purkamista. Asian vahvistavat yhtymähallituksen puheenjohtaja Paavo Oikarinen ja pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari . Kokous on puolenpäivän aikaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistaina. Ryhmän mukaan Kajaanin koronatilanne on parantunut merkittävästi eivätkä tartutatautilain kaikki sulkupykälät enää täyty viime viikon tapaan.

Koukkarin mukaan testeihin pääsee ja tuloksen saa jo samana päivänä. Tartunnoista 77 prosenttia saadaan jäljitettyä. Myös ilmaantuvuusluku on laskenut sata pykälää.

Yhtymähallitus päätti Kajaania koskevasta sulkutilasta viikko sitten. Sulkutilan oli määrä kestää 15.9. saakka, mutta Pohjois-Suomen hallinto-oikeus määräsi toimeenpanon keskeytettäväksi kuntokeskuksen tekemän valituksen takia. Asian käsittely on kesken.

– Tilanne on hurjasti parantunut viikossa. Enemmän kuin kukaan koskaan uskalsi odottaa, Koukkari sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viikolla 34 Kainuussa oli 111 tartuntaa, joita Kajaanissa 90. Viikolla 35 luvut olivat 65/41.

Keskiviikkona aamupäivän aikana Kajaanissa on ilmennyt viisi uutta koronatartuntaa.

Kainuun ilmaantuvuus on nyt 187,5 tartuntaa kahden viikon jaksolla.

Sisäliikuntapaikat avautuvat Kajaanissa. Kuva Kajaanihallin aulasta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä