Paikallisuutiset

Avi harkitsee pakkoterveystarkastuksia rajoille

Jokainen maahantulija olisi ohjattava terveystarkastukseen rajanylityspaikoilla. Lääkäri määrittelee tarkastuksen tavan.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto harkitsee Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla maahantulijoiden pakkoterveystarkastuksia tartuntalain 16 pykälän nojalla. Päätös on tulossa lähiaikoina, ehkä jo tänään keskiviikkona.

16 pykälän käyttöönotto tarkoittaa määräysten koventamista, sillä tähän mennessä voimassa ollut tartuntatautilain 15 pykälän mukainen määräys on ollut vapaaehtoinen eli käytännössä terveystarkastuksesta on voinut kieltäytyä. Avi kertoi keskiviikkona jatkavansa 15 pykälän mukaista terveystarkastusmääräystä toukokuun loppuun saakka.

– Meillä on vakavassa harkinnassa ja saattaa tulla nopeastikin tartuntalain 16 pykälän mukainen päätös. Siinä voidaan määrätä kunnille ja alueille terveystarkastus pakolliseksi, kertoo johtaja Maria Siurua avista

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois-Suomen avin alueella ei ole vielä annettu koronapandemian aikana määräystä pakollisista terveystarkastuksista.

– Terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista, mutta se ei ole pakkotesti. Kunnan terveysviranomainen määrää, millainen terveystarkastuksen tapa on.

Torjunta onnistunut Kainuussa

Avi kiittelee Kainuun soten Vartiuksessa tekemiä testejä, joissa maahantulijat on testattu lähes 100-prosenttisesti. Kainuu on sitkeästi pysynyt pandemiassa perustasolla.

– Kainuun tilanne on hyvä. Torjuntatoimet ovat onnistuneet esimerkillisesti ja tilanne on vakaa. Pienet ryppäät on saatu hyvin kiinni.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Avi jatkoi keskiviikkoaamuna jo maaliskuun alusta alkaen voimassa ollutta maahantulijoiden terveystarkastusmääräystä toukokuun loppuun saakka. Tartuntatautilain 15 pykälään perustuva määräys koskee kaikkia matkustajaliikenteen henkilöitä, jotka tulevat maahan alueella sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta. Se koskee Kainuuta sekä Oulun ja Kuusamon kaupunkeja.

Kunnat vastaavat terveystarkastusten ja koronatestausten järjestämisestä alueellaan, myös rajanylityspisteillä kuten Vartiuksessa.

Avin mukaan uudet virusmuunnokset muodostavat merkittävän epidemiauhan, jonka leviämistä Suomeen tulee tehokkaasti torjua. Kaikilla rajanylityspaikoilla maahantulijoiden edellytetään osallistuvan koronatestiin, ellei henkilöllä ole esittää luotettavaa testistä vapauttavaa selvitystä.

Kuljettajille vain suositus

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ohjeen mukaan vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ei tarvitse osallistua terveystarkastukseen, joten heitä ei myöskään tarvitse ohjata testeihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Testaus ei myöskään koske kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä työtehtävissään. Heille on laadittu omia työtehtäviin sopivia ohjeita, jotka jaetaan rajalla. Maahantulopisteen viranomaiset voivat kuitenkin suositella myös kuljetus- ja logistiikkahenkilöstölle testauksia.

Testaus on aina perusteltua, mikäli henkilöllä on koronavirukseen soveltuvia oireita tai hän itse epäilee tartuntaa.

Kainuun soten lähihoitaja Tatiana Polvinen ojensi Andrei Kozloville passin sekä tositteen negatiivisesta koronatestituloksesta. Kozlov pitää rajan koronatestejä perusteltuina ja tarpeellisina.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä