Lauantaina kahdeksan koronatartuntaa Kainuussa – Kuhmossa on altistumispaikkoja uimahallilla, huolto-asemalla ja kuntosalilla – Lue tästä joulunajan terveysturvallisuusvinkit
Noin 30 altistui koronalle pubissa Puolangalla – paikalla oli oireinen koronatartunnan saanut henkilö
Uusia tartuntoja Kainuussa, altistumisia kaupoissa ja autoliikkeessä – pandemiapäällikön mukaan vielä ei olla kiihtymis- tai leviämisvaiheessa
Luvankylän koululta Abu Dhabiin – vuosikymmeniä taikoneen Henri Kemppaisen parhaat vuodet esiintyjänä ovat vasta edessä
Varhainen kevät yllätti ralliväen Kainuussa – tiet sulivat, HAMUn Kuhmon ralli peruttiin edellisyönä ennen kisaa
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”