Puolangan valtuusto tarkasti joulukuun kokouksen pöytäkirjan, mutta ei ilman kumoamisesitystä – maanantain kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta vaati äänestyksen
Kainuun aluevaaliääniä meni hylkyyn etenkin yhden syyn vuoksi – toiseksi yleisin syy oli tyhjä äänestyslippu
Valtava määrä kainuulaisten äänistä hukkaan – Ylä-Kainuussa etenkin aluevaalien ääniä mitätöitiin runsaasti
Puolangan puolesta -yhteislista kuntavaalien menestyjä Puolangalla – perussuomalaiset jäi ilman paikkoja
Perussuomalaisten paikkamäärä aluevaltuustossa uhkaa puolittua – Mikko Kanniainen (kesk.) noussee äänikuninkaaksi
Puolankalaiset ahkerimpia äänestäjiä Ylä-Kainuussa – myös Hyrynsalmella kuntavaalien äänestysprosentti koheni
Hattuja, hampaita, kävelykeppejä, lääkkeitä sekä koruja – näitä tavaroita suomussalmelaiset unohtavat asiointikäynneillään
Luvankylän koululta Abu Dhabiin – vuosikymmeniä taikoneen Henri Kemppaisen parhaat vuodet esiintyjänä ovat vasta edessä
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”