Karhulanvaaran hevosharrastajien toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin – yhdistyksessä iloitaan, että lapset ja nuoret ovat löytäneet tallille
Ämmänsaaren työväentalo on ollut vuosikymmeniä tärkeä kohtaamispaikka – toiminnan pyörittämistä varten perustetaan nyt oma yhdistys
Vapepan paikallishallinto törmäsi toimijapulaan – Kainuun hälytysryhmät toimivat entiseen malliin, mutta kolmesta paikallistoimikunnasta kaksi on poissa pelistä
Rajaseutu ry:n hanketuet yhdistyksille ja vapaaehtoisjärjestöille ovat haettavana – tarkoituksena on muun muassa tukea ikäihmisten hyvinvointia
Suomussalmelle odotetaan heinäkuun ensimmäisenä keskiviikkona tuhansia kesävieraita - Pikku Kakkonen kuvaa konsertin Jätkänpuistossa
Kunnon kevätpäivä kokosi ikäihmiset liikunnan pariin - Suomussalmelle saapui 145 vierasta ympäri Kainuuta
Jalkapallokoulu järjestetään tänä kesänä omin voimin - supsilaisviisikko on valmiina jakamaan futisoppeja lapsille kahdeksan kesäviikon ajan
Kelpaisiko yläkainuulainen leipäpöytä tai aidot Kainuun Rönttöset? – kahviloissa ja ravintoloissa on tarjottavaa moneen makuun