Paikallisuutiset
Suomussalmen Taiteiden yössä palkitaan jälleen piirakkamestari ‒ mukaan kilpailuun ehtii vielä ilmoittautua
Tämän syksyn piirakkakilpailussa uutta on teema, joka on peruna. Tänä vuonna piirakat on myös mahdollista lämmittää.
Suomussalmella päästetään jälleen luovuus valloilleen, kun jaossa on tämän vuoden piirakkamestarin titteli.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestettyyn piirakkakilpailuun saatiin yhdeksän piirakkaa, ja yleisöääniä annettiin lähes 300 kappaletta.
Tapahtuman järjestäjänä toimivan Kerälän ympäristön ma