Elämä ilman unelmia on näköalatonta – Suomussalmelaislähtöinen Milla Veteläinen Keskustanuorten uudeksi puheenjohtajaksi
Kuumaa puheenaihetta pohditaan taas - komissio tulee tekemään uuden selvityksen kellojen siirtelyn lopettamisesta
Keskustan Kainuun piiri nimesi hyvinvointialueen luottamushenkilöt – Julkaisi kannanoton erityistalousalueesta
Merja Kyllönen (vas.) vappupuheessaan: ”Hallituksen täysin ideologiset ratkaisut ovat ohittaneet jo terveen järjenkin”
Perussuomalaisten paikkamäärä aluevaltuustossa uhkaa puolittua – Mikko Kanniainen (kesk.) noussee äänikuninkaaksi
Vaalikone: ”Kainuun hyvinvointialueen pitää pysyä itsenäisenä vaikka karsimalla lähipalveluja kunnista” – keskusta vastusti eniten
Kuhmo ja Suomussalmi menettävät ajokoe- ja lupapalvelut – ensi vuonna inssiajon voi suorittaa vain yhdellä paikkakunnalla Kainuussa
Lukijan mielipide: Vastaus metsätalousinsinööreille osoitettuun nimettömään tekstariin Metsähallituksen hakkuista
Kuhmo ja Suomussalmi menettävät ajokoe- ja lupapalvelut – ensi vuonna inssiajon voi suorittaa vain yhdellä paikkakunnalla Kainuussa
Metsähallituksen Kalle Eerikäinen: Aktiivisella metsänhoidolla voidaan lisätä hiilinieluja – ”Nuori kasvatusmetsä on paras hiilensitoja”
Lukijan mielipide: Vastaus metsätalousinsinööreille osoitettuun nimettömään tekstariin Metsähallituksen hakkuista
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”