Lapset pääsivät mukaan vanhempiensa työpaikalle ‒ Suomussalmen kunta oli ensimmäistä kertaa mukana teemapäivässä
Sotkamon Vuoden yritykseen Hiukattiin on tullut uutta asiakaskuntaa – ”Ruokailijoiden määrä on lisääntynyt, mikä oli yrityksen tavoite”
Suomussalmen Työpaja Hanslankarit ja Etsivä nuorisotyö tarjoavat monenlaista tekemistä sekä tukea nuorille
Ei pessimisti Puolangalta vaan optimistinen ote – Emmi Kinnunen pyörittää menestyvää hautaustoimistoa kylänraitilla
Joustavaa mutta turhan yksinäistä – Krista Kela teki sairaanhoitajan työtä etänä ja huomasi lähityön olevan enemmän oma juttu
Musiikkia ja iloa riitti Kainuun maakuntajuhlassa – juhlassa myös palkittiin perhemyönteinen työpaikka, jolla on halua kehittyä
Hyrynsalmelaisen Juho Kemppaisen asenne ja yrittäjähenki vakuuttavat – positiivinen esimerkki nuorille
Valtteri Mulkahainen on kuvannut karhuja Martinselkosessa jo 14 vuotta – ”Ne ovat vieneet minun sydämeni ihan kokonaan”
Metsästys on elämäntapa – kaksi miestä kertoo, millaista on metsästää ja millaisia elämyksiä se antaa
”En minä tiedä, onko se väärin” – suurpetojen katselukopit ovat bisnes, mutta kaikki eivät niele haaskaruokintaa
”En minä tiedä, onko se väärin” – suurpetojen katselukopit ovat bisnes, mutta kaikki eivät niele haaskaruokintaa