Nuoret metsänomistajat kannustavat tekemään oman metsän tutuksi lapsille: ”Metsä on monelle osa persoonaa”
”Hakkuut on peruttava luonnon ja ihmisten vuoksi” – adressi Suomussalmen metsien puolesta täyttyy allekirjoituksista nopeasti
Pienpuun korjuu lisääntyi viime vuonna - metsänomistajat voivat hakea nuoren metsän hoitoon ja pienpuun korjuuseen tukea
Syksyllä tulossa maastoretki metsänomistajille – Suomussalmen Seitenahvenisella tutustutaan luontaisen uudistamisen metsähakkuisiin
Metsäenergia on edelleen tärkeää huoltovarmuuden säilyttämiseksi, painottaa Ari Meriläinen – Suomussalmella järjestettiin energiapuun korjuuseen keskittynyt tapahtuma
Luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri vaatii elyltä: Metsähakkuut estettävä Pitämänkankaalla ja Syväjärvenkaalla
Suomussalmen tiettyjä metsähakkuita kritisoinut Pekka Moilanen kunnanhallituksen päätöksistä: ”Pitämäläisten mielipiteillä ei ole ollut merkitystä”
Teknisessä lautakunnassa äänestettiin Suomussalmen metsähakkuista – Yhdellä äänellä voiton vei pohjaesitys hakkuiden edistämisestä
Suomussalmen metsähakkuut teknisessä lautakunnassa – Suunnitteilla jättää toimenpiteiden ulkopuolelle Syväjärvenkankaan metsäkuviot, joilla voi olla suojelullista arvoa
”En minä tiedä, onko se väärin” – suurpetojen katselukopit ovat bisnes, mutta kaikki eivät niele haaskaruokintaa