Luontoaiheiset maalaukset ja valokuvat kohtaavat Suomussalmen Galleria Kiepissä esillä olevassa yhteisnäyttelyssä
Suomussalmen Galleria Kiepissä avautuvassa Suomen ympäristökeskuksen näyttelyssä yhdistyvät valokuvataide ja tutkittu tieto
Ilmari Kiannon lapsenlapsi menehtyi ennenaikaisesti, mutta jätti jälkeensä joukon monitulkintaisia taideteoksia
Galleria Kiepissä on esillä taideleirillä syntyneitä teoksia ‒ aiheet vaihtelevat maisemista kukkiin ja eläimiin
Taiteen tekemistä Ukkohallan rauhallisessa ympäristössä ‒ taideleirillä mukana osallistujia eri puolilta Suomea
Luonnon luentaa -hankkeen näyttely vierailulla Hyrynsalmen kirjastolla ‒ esillä nuorten tekemiä teoksia
Kiepissä esillä Jouko Heikkisen töitä - edes vaikea halvaantuminen ei sammuttanut ristijärveläisen paloa taiteeseen
Kädentaitojen kauneutta Kianta-Opiston kevätnäyttelyssä ‒ ensimmäistä kertaa nähtäville on saatu myös vene
Hanna Kaisa Vainion puupiirrosgrafiikkaa ja keramiikkaveistoksia esillä Galleria Kiepissä Suomussalmella
Metsästys on elämäntapa – kaksi miestä kertoo, millaista on metsästää ja millaisia elämyksiä se antaa
”En minä tiedä, onko se väärin” – suurpetojen katselukopit ovat bisnes, mutta kaikki eivät niele haaskaruokintaa
”En minä tiedä, onko se väärin” – suurpetojen katselukopit ovat bisnes, mutta kaikki eivät niele haaskaruokintaa
Hyvinvointialue hakee yli kolmen miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista