Kulttuurista apua kotoutumiseen - Suomussalmen kulttuuripassilla pääsee tutustumaan paikallisiin tapahtumiin
Mannerheimin Lastensuojeluliitto kouluttaa Kainuussakin ystäviä maahanmuuttajaäideille – kyseessä on molemminpuolista hyvää mieltä ja iloa tuottavaa toimintaa
Suomussalmelainen Badriya Alramadan sai ystävän MLL:n ystävätoiminnan kautta – ”Tämä on todella mukavaa”
Apu työvoimapulaan löytyi ulkomailta - Suomussalmella toimiva Betania on onnistunut siinä, mitä monet ovat tuloksetta yrittäneet
Lumi lumosi Suomussalmelle töihin tulleet - talvikuvat herättivät ihastusta kotiväessä kaukana toisella puolella maapalloa
Myös Kostamuksen lähistöllä odottaa kolmansien maiden kansalaisia rajan avautumista ‒ Orpo itärajasta Ylellä: rajasulkua ei voi purkaa
Hattuja, hampaita, kävelykeppejä, lääkkeitä sekä koruja – näitä tavaroita suomussalmelaiset unohtavat asiointikäynneillään
Varhainen kevät yllätti ralliväen Kainuussa – tiet sulivat, HAMUn Kuhmon ralli peruttiin edellisyönä ennen kisaa
Luvankylän koululta Abu Dhabiin – vuosikymmeniä taikoneen Henri Kemppaisen parhaat vuodet esiintyjänä ovat vasta edessä
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”