Työttömyys kasvoi ‒ ”Pitemmällä aikavälillä tällä vuosikymmenellä Kainuun työttömyys- ja työllisyystilanne tulee parantumaan merkittävästi”
Suomussalmen matkailukoordinaattori Tiia Mustonen siirtyy toisiin tehtäviin - tilalle haetaan matkailuasiantuntijaa
Metsähallitus käynnistää Luontopalveluja nipistävät muutosneuvottelut – vakituisia työtehtäviä voi päättyä
Työnantajat ja työnhakijat kohtaavat Suomussalmen kunnan työllisyyspalvelujen järjestämässä rekrytilaisuudessa
”Ei se naurata, kun tankilla käy” – tuhansien kainuulaisten työmatkakulut nousevat, katso tiedot Kainuun kuntien välisestä työmatkaliikenteestä
Floristin työ on visuaalisesti miellyttävää, mutta ennakoiminen tuottaa haasteita – yrittäjä ja floristi Iris Kela kertoo, että työhön sopii esimerkiksi ahkera kaunosielu
Hämeenlinnalainen Mark Hieto on toista kesää töissä K-market Hyrynsalmella – parasta työssä ovat työkaverit ja asiakaspalvelu
Suomussalmelainen Enna Heikkinen on tänä kesänä töissä muun muassa isosena – isosen työ sisältää suunnittelua, yhdessäoloa sekä yllätyksiä
Sofia Juntusen kesätyö löytyi iloisen sattuman kautta – työnkuvaan kuuluvat lippukassalla toimiminen sekä uinnin valvominen
Ylä-Kainuun alueelle haetaan työntekijöitä – TE-palveluiden sivuilla on avoimia työpaikkoja muun muassa yrittäjälle, opettajalle sekä tarjoilijalle
Tiia Kela työskentelee Metsähallituksella kesän ajan – itsenäinen työskentely, työkaverit ja luonnossa liikkuminen nousevat työn parhaimmiksi puoliksi
Suomussalmen kunnassa aloittanut matkailuasiantuntija Joonas Borén näkee luonnon ehdottomana vahvuutena
Ylä-Kainuun uudet ylioppilaat ovat selvillä - 24 onnellista lukiolaista painaa pian valkolakin päähänsä