Suomussalmen kunnan ja Suomussalmen Yrittäjien uudenvuoden tervehdys

Suomussalmella kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö on ollut perinteisesti mutkatonta ja toimivaa. Suksi on luistanut ja eteenpäin on menty!

Nykyisin yhteistyö on jatkuvaa viikosta toiseen, mistä esimerkkeinä voi mainita kunnan edustuksen Suomussalmen Yrittäjien hallituksen kokouksissa ja vastaavasti yrittäjien edustuksen kunnan elinvoimayhteistyöryhmässä.

Ensi vuonna Suomussalmella toimivat yrittäjät saavat kunnan edustajia vierailulle yhä useammin ja kunnan järjestämiä yrittäjätapahtumiakin on luvassa kymmenkunta. Vierailuilla on mukana myös Suomussalmen Yrittäjien edustus, jos vierailun kohde niin toivoo.

"Elinvoimaiset yritykset luovat elinvoimaisen kunnan, luovathan yrittäjät tuotteita ja palveluita, joista me kaikki kuntalaiset saamme nauttia. "

Elinvoimaiset yritykset luovat elinvoimaisen kunnan, luovathan yrittäjät tuotteita ja palveluita, joista me kaikki kuntalaiset saamme nauttia. Yrittäjät työllistävät vähintään itsensä ja työtä voi riittää muillekin.

Yritykset muodostavat kiistattomasti kuntien taloudellisen selkärangan työllistämällä lähialueiden asukkaita ja maksaen verotulot sijaintikuntaansa. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat pääosin paikkakuntasidonnaisia ja usein niillä on pitkä historia.

Yritysten tasaisten tuottojen muodostamat verotulot mahdollistavat koko kunnan kehittämisen ja esimerkiksi kunnan kaavoituksessa tuetaan yritystoiminnan sijoittumista kuntaan. Kunta tukee aloittavia ja kokeneempiakin yrittäjiä neuvonnalla sekä järjestämällä koulutuksia ja tapaamisia.

"Vuoden vaihtumista on juhlittu torilla, mutta saamamme palautteen perusteella ilotulitusta tai muuta ohjelmaa ei tänä vuonna järjestetä."

Monissa tapahtumissa olemme mukana kimpassa, joulunavaus on malliesimerkki yhdessä tekemisestä ja vastuiden jakamisesta. Marraskuisessa joulunavauksessa noin 500 ihmistä oli nauttimassa puurotarjoilusta, joulupukin vierailusta ja joulutunnelmaan virittäytymisestä.

Vuoden vaihtumista on juhlittu torilla, mutta saamamme palautteen perusteella ilotulitusta tai muuta ohjelmaa ei tänä vuonna järjestetä. Kuitenkin pitkin ensi vuotta on odotettavissa monenlaisia tapahtumia, joissa toivomme näkevämme teistä lukijoista mahdollisimman monen.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2023 toivottaen,

Erno Heikkinen

Kunnanjohtaja

Teemu Mäkeläinen

Suomussalmen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2023 toivottavat Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen (vasemmalla) ja Suomussalmen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Teemu Mäkeläinen.