Kulttuuri
Risto Kormilaisen tuottoisa kirjailijan ura esillä – näyttelyn avajaiset torstaina galleria Kiepissä
Suomussalmelainen Risto Kormilainen on päätyönsä ohessa kirjoittanut elämänsä aikana 55. kirjaa, joihin liittyen hän rakensi näyttelyn.
Risto Kormilaisen 50-vuotisnäyttely kirjailijana on esillä Suomusalmen kirjaston galleria Kiepissä helmikuun ajan.
Kormilainen tunnetaan parhaiten Ylä-Kainuussa työstään seurakunnassa, mutta hän on ollut työteliäs myös kirjojen parissa.
Tuore teos Lastusia on jo 55. Kormilaisen kirja.
– Näyttely juhlistaa 50 vuotta kestänyttä taivalta kirjailijana ja samalla 55. kirjaa. Näyttelyssä on mukana kirjoittamiseen liittyvää esineistöä, kuten kirjoituskone ja sukset.
Hetkinen, sukset? Miten ihmeessä sukset liittyvät kirjojen kirjoittamisen?
– Sukset siksi, että olen kirjoittanut paljon hiihtämisestä. Olen kuvaillut useissa kirjoissa hiihtämistä eri näkökulmista ja kirjoittanut siitä runojakin. On siellä mukana esimerkiksi saunavasta, sillä olen kirjoittanut myös saunomisesta.
Näyttelyssä on esillä lisäksi hattuja.
– Matkailu on ollut inspiraattorini kirjoilleni ja olen reissannut aika paljon. Hatut liittyvät niin saunaan kuin matkustamiseenkin. Olen vieraillut kaikkiaan yli 60 maassa.
Yksi hatuista on 1950-luvulta peräisin oleva linja-autonkuljettajan lakki, jonka kirjailija peri isältään.
– Se oli hänen virkalakkinsa – oikea koppalakki. Se on säilynyt minulla. Olen kirjoittanut isän työstä runonkin.
En voi olla kirjoittamatta. Minulla on intohimo kirjoittamiseen. Eläkkeellä ollessanikin olen koko ajan kirjoittanut.
Näyttelyssä on mukana muutama taulu Kormilaisen nuoruudesta.
– Minusta piti tulla taiteilija ja haaveenani oli pyrkiä Ateneumiin. Harrastin erityisesti tussilla piirtämistä.
Kohtalo päätti kuitenkin toisin, eikä Kormilaisesta monien suomussalmelaisten onneksi tullut taiteilijaa, vaan seurakuntalaisten palvelija.
Eikä tullut myöskään moottoriurheilijaa, ammatista josta Kormilainen myöskin haaveili.
– Oli kaksi mahdollisuutta. Joko formulakuski tai ralliautoilija. En ole kyllä metriäkään ajanut ralliautoa, mutta minulla oli mikroauto, josta on näyttelyssä myös kuva. Ajoin sillä metsäteillä ja talvella jäällä. Nopein mitattu nopeus sillä oli 80 kilometriä tunnissa.
Kormilainen pitää kirjailijan uraansa kutsumuksena.
– En voi olla kirjoittamatta. Minulla on intohimo kirjoittamiseen. Eläkkeellä ollessanikin olen koko ajan kirjoittanut. Jotkut kirjoitukset jäävät myös pöytälaatikkoon. Katsotaan jatkossa, mitä kustantajat jatkossa julkaisevat.
Näyttelyssä on mukana myös leikekirjoja näyttelyvieraiden iloksi.
– Niitä voivat vieraat selailla. Ne sisältävät niin minusta julkaistuja kuin minun kirjoittamiakin lehtijuttuja. Juttuja on vuosien varrella julkaistu tuhansia.
Oli kaksi mahdollisuutta. Joko formulakuski tai ralliautoilija. En ole kyllä metriäkään ajanut ralliautoa, mutta minulla oli mikroauto, josta on näyttelyssä myös kuva.
Lisäksi näyttelyssä on esillä kamera, joka viittaa Kormilaisen valokuvausharrastukseen. Valokuvauksen kohokohdaksi kirjailija nostaa kirjallisuuteen painottuvan Parnasso-lehden kansikuvan, jonka hän otti Hiljaisesta kansasta.
Kaikkiaan näyttelyssä on kymmeniä esineitä ja kirjoittamiseen liittyvää materiaalia.
– En ole laskenut, montako niitä kaikkiaan on, mutta kymmeniä ainakin. Tein esineiden kohdalla sellaisen rajauksen, että mukana ovat vain ne, jotka liittyvät kirjailijan uraani. Päätyöhöni liittyvää materiaalia ei ole mukana.
Risto Kormilaisen 50 vuotta – 55 kirjaa juhlanäyttelyn ajavaiset torstaina 5. päivä helmikuuta kello 17 Suomussalmen kirjaston galleria Kiepissä.