Paikallisuutiset

Lukijan teksti: Kesäteatteria ja talkoita

Suomussalmen kesäteatterin draamakomedian Kunnon ihminen kävi tänä kesänä katsomassa noin 6 400 ihmistä. Ryhmiä ja yksittäisiä katsojia saapui kaikkialta Kainuusta ja muun muassa Oulusta, Kuusamosta, Yli-Kiimingistä, Muhokselta, Pudasjärveltä, Raahesta, Kempeleestä sekä Lieksasta.

Epävakaa sää ei pahemmin haitannut esityksiä, toki sadetakkia tarvittiin toisinaan väliajalla. Näytelmän ohjaaja Ulla Schroderus pääsi esittämään näyttelijäntaitojaan sijaistaessaan kahdessa näytöksessä sairastunutta näyttelijää. Hyvin meni! Pääroolin Helka Lipposen osan esitti koskettavasti luonnenäyttelijä Maija-Liisa Heikkinen. Kesä oli hänelle melko rankka, koska hän oli koko näytelmän ajan 3-vuorotyössä. Rooli oli kuitenkin mieluisa, monipuolinen ja kiinnostava, Heikkinen totesi.

Näytelmän toinen kirjoittaja Eero Schroderus totesi viimeisen näytöksen jälkeen katsojamäärästä, että ihmiset eivät ole vielä lähteneet liikkeelle samalla tavalla kuin ennen koronaa. Siihen voi olla monia syitä: epidemia jyllää vielä, ehkä ihmiset ovat oppineet olemaan kotona… Maailma muuttuu, niin pitää teatterinkin muuttua, kehittää omaa toimintaansa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Liikenteenohjauksesta ja yleisön kestityksestä huolehti perinteisesti Suomussalmen Eläkeläiset ry:n talkooväki. Talkoolaisia olikin kiitettävästi mukana, 28 eläkeläistä. Porukka oli voimakkaasti sitoutunutta työhönsä ja hyvillä mielin kuunneltiin asiakkailta tullutta palautetta: toiminta oli hyvin organisoitua, kaikki pelasi joustavasti, palvelu oli ystävällistä ja tuotteet hyviä: kahvi ja pullat maukkaita, makkarat hyvin paistettuja ja liikenteenohjaus sujui mallikkkasti! Väliajalla riitti vilskettä ja vilinää, toisinaan tuli hoppu keittää kahvia lisää ja paistaa makkaraa uusi satsi.

Uudet talkoolaiset kokivat työn myönteiseksi sosiaaliseksi tapahtumaksi mukavassa porukassa. Digiaikaan siirryttiin työlistojen teossa, mutta listojen toimivuutta käytännössä pitää vielä harjoitella lisää.

Väsyneinä mutta tyytyväisinä totesimme viimeisenä päivänä: suoriuduimme urakasta kiitettävästi ja turvasimme taloudellisesti toiminnan erilaisine tapahtumineen jäsenillemme vuodeksi eteenpäin.

Eija Laakso

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ylä-Kainuussa torstaina 11. elokuuta julkaistu juttu kertoi edellisvuoden kesäteatterista ja talkoista.

Tässä oikea teksti.

Kunnon ihminen -esityksessä nähtiin joogahetki.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä