Paikallisuutiset
Lukijan teksti: Hyrynsalmen kirkkokuoro on 115 vuotta vanha – lisää laulajia toivotaan mukaan
Hyrynsalmen kirkkokuoro on Kainuun ensimmäinen kirkkokuoro. Hyrynsalmelle tuli kanttoriksi Edvard Pääkkönen vuonna 1907 ja hän perusti kirkkokuoron. Joonas Snellman oli tuolloin kirkkoherrana, näin on kuoron silloinen puheenjohtaja Matti Kemppainen kertonut vuonna 2007 laatimassaan kuoron satavuotisjuhlahistoriikissa. Kuoron satavuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2007.
Kuoron toiminta on ollut hiljaisempaa näin korona-aikana, mutta kuoro jatkaa edelleen toimintaansa ja on elpymässä.
Hyrynsalmen seurakunnassa ei ole nyt vakinaista kanttoria, eikä näin ollen ole kuorolla johtajaa, mutta kuorolaiset ovat harjoitelleet itsenäisesti ja omatoimisesti.
Joukossa on mukana pianonsoittotaitoisia jäseniä, joten kuoro on voinut harjoitella äänissä laulamista.
Harjoituksissa on ollut mukana 11 jäsentä, mutta toivomme mielellään lisää uusia laulajia mukaan kuoron toimintaan, sillä laulaminen on hieno harrastus.
Tarkoitus on nyt esiintyä pääsiäisen ajan tapahtumissa kirkossa. Toimintasuunnitelmaan kuuluu esiintyminen jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa tapahtumissa.
Hyrynsalmen kirkkokuoron vuosikokouksessa päätettiin, että kuoron puheenjohtajana jatkaa edelleen Pertti Heikkinen. Varapuheenjohtaja on Katja Kuismin-Jokinen, sihteeri-rahastonhoitaja Tuula Kivijärvi ja muina jäseninä ovat Tarja Keränen ja Esko Heikkinen. Kuoro on Kainuun kirkkomusiikkipiiri ry:n jäsen.
Pertti Heikkinen