Paikallisuutiset

Lukijan teksti: Hiihtämisen sietämätön keveys

Tunnettu tosiasiahan on, että liikuntalajeista ei voi kiistellä. Yksi tykkää juoksemisesta, yksi tenniksestä, yksi voimannostosta, yksi lentopallosta, jalkapallosta, sulkapallosta, kävelemisestä, hevospoolosta tai mistä tahansa lajista. Minä pidän eniten murtomaahiihdosta, jota olen harrastanut viisivuotiaasta lähtien. Varpaallissiteet eivät olleet maailman mukavimmat, mutta ei 1960-luvun alussa osattu muuta kaivatakaan. Luisto & pitovoiteina toimivat joulun jäljiltä jämäkynttiläpätkät, jotka antoivat luistoa enemmän hyvin eteen- kuin taaksepäin.

Pellon ympäri kierrettiin isän metsäsuksilla tekemää latua vimmatusti ja oltiin veikkohakulisia, artotiaisia, eeromäntyrantoja ja kalevioikaraisia. Kansakoulun hiihtokilpailut olivat kevättalven kohokohtia, vaikka menestys jäi satunnaiseksi. Neljännellä luokalla ylsin ensimmäiseen palkintoon, alpakkalusikkaan, joka on edelleen tallessa muistona urheilu-uran suurimmasta saavutuksesta. Seiväshypyssä en yltänyt mitaleille, koska en osallistunut kilpailuihin, vaikka näreellä sentään ylsin 270 sentin tulokseen ohueen sahanmuhakasaan ilman suurempia vammoja.

Hiihtäminen on yksinkertaisesti mukavaa ja monipuolista. Umpihangessa hiihtäminen on välillä oiva vaihtoehto valmiiksi höylätyille laduille. Metsäsuksilla pääsee kätevästi pilkille tai sellaisiin paikkoihin, joihin ei esimerkiksi kesällä pääse vesiesteiden vuoksi. Aaro Hellaakoski oli metsäsuksien vannoutunut kannattaja: "Tietä käyden tien on vanki./ Vapaa vain on umpihanki." Liukulumikengillä myös pääsee umpihangessa ja niillä on tiheässä metsässä näppärä liikkua, kun kääntösäde on kuin Kuplavolkkarilla ensitreffeillä.

Suurella koneella uratut ladut kuin junakiskot vievät hiihtäjää vallattoman houkuttelevasti. Hiihtäminen antaa tilaa ajatella, haaveilla ja unelmoida. Monet kirjalliset ideat ovat syntyneet juuri hiihtoladulla. Samalla voi katsella, millaisia eläimiä ladun liepeillä on liikkunut. Öiset kulkijat ovat jättäneet viestinsä hiihtäjälle. Metsä talvella on muuntuvan kaunis. Väliin puut ovat taipuneet tykkylumen painosta, väliin tuuli ja suojasää on puhdistanut metsän vihreäksi paratiisiksi. Runoilija Juhani Siljon sanoin siis suksille: "Menon innosta suksikin vapisee,/ nyt tarvis ei kiihkoa suistaa./ Talot viimeiset ohi jo vilahti,/ tiet loittoni polkemat joukkoin./ Elon äänet ei enään saavuta/ mua kätköissä metsäloukkoin."

Risto Kormilainen