Mielipiteet
Lukijan mielipide: Perjantai ja toivoa täynnä
Kuukaudenpäivät sitten varattu kohokohta Kaunisniemelle toteutui heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Hyvissä ajoin, varmaankin lähes tunti etuajassa saavuimme paikalle ja totesimme, emme ole ensimmäisiä - puolenkymmentä autoa oli vielä "virkeämpiä". Jo kuusikymmentä vuotta sitten virkistettiin lähtijän muistia. Myöhästymiselle ei ole muuta kuin joutavia selityksiä. Niinpä seurasimme "uopperalaesten" touhuja!
Hieman ennen kello kahta ympärillä kuului jo melkoinen "parran- ja parrattomienpärinä", kahdelta kajahti ensimmäiset "uopperanfanvaarit".
En näistä oopperan äänijutuista tiedä, mutta heti alkuun tuli selväksi, että C-katsomoon tarvittaisiin "tekstitys". Musiikki kuului upeasti mutta esiintyjien "oopperoidut sanomat" jäi ainakin minulle enemmän kuin vähän epäselväksi joten C-katsomoon olisi tarvittu "tekstitys". No joo, ei se minua juuri haitannut, olen vuosikymmenten aikana lukenut, kuullut ja kuunnellut tarinoita Raatteentien ja "Rämsänrannan" tapahtumista reipas kahdeksankymmentä vuotta sitten joten pystyin hyvin seuraamaan "hengessä" mukana!
Kaiken kaikkiaan - kiitokset "uopperalaesille!!
Hojo