Mielipiteet
Lukijan mielipide: Miten kävi, kun eteläpohojalaanen flikka osti saksalaisen miehensä kanssa talon Hyrynsalmelta?
MIELIPIDE
Käytimme kaikki vapaa-aikamme ja taloudelliset resurssimme talon kunnostukseen museoviraston sääntöjen mukaisesti samalla työllistäen paikallisia yrittäjiä ja hankkijoita. Tänä vuonna rakennutimme jopa vierasaitan, koska luonamme käy jatkuvasti ystäviä ympäri maailmaa, joille haluamme esitellä Hyrynsalmea.
Nyt kun vihdoinkin voisimme nauttia lopputuloksesta, ovat ympäristötekijät täysin muuttuneet. Ostimme talon erittäin rauhalliselta alueelta, jossa kulki yksi juna päivittäin ja talomme edessä oli metsikkö radan takana.
Pikku hiljaa alkoi kuitenkin tapahtua kummallisia asioita ilman että niistä olisi puhuttu, saatikka alueen asukkaita informoitu. Metsikkö kaadettiin ja puupinoja alkoi ilmestyä joka paikkaan, rekat ajoivat edestakaisin. Sitten alkoivat yölliset herätykset lastaustöiden muodossa.
Puujunia vetävät äänekkäät ja pahanhajuiset dieselveturit. Dieselveturi seisoo jopa kaksi tuntia 10 metriä talostamme sijaitsevalla radalla suoraan ikkunan edessä moottorin käydessä täysillä. Ja tämä aikana, jolloin pieniä autoilijoita syytetään ilman saastuttamisesta!
Veturien lisäksi tulevat kuorma-autot lastauskourineen. Kuorma-autot pöllyttävät hiekkaa lastausalueella ajaessaan sekä rikkovat katujamme. Hyttiväylä on tällä hetkellä erittäin huonossa kunnossa.
Toisena haittatekijänä on tietysti meteli, joka puolestaan aiheuttaa unettomuutta, joka taas puolestaan lisää eri sairauksien riskiä. Ei kukaan jaksa valvoa ilman seurauksia. Esimerkkinä viime yönä lastaus alkoi noin kello 22 ja päättyi kello 05. Ihmetystä herättää että päiväkausiin alueella ei tapahdu lainkaan lastausta kunnes rekat tulevat illalla myöhään ja aloittavat yölliset lastaustyöt.
Tämänkaltainen häirintä on mielestämme käsittämätöntä. Esimerkkinä mainittakoon Euroopan toiseksi suurin lentokenttä Frankfurt am Main, jossa vallitsee lentokielto kello 22–05 joka päivä ja sitä myös tarkasti noudatetaan. Näistä lennoista on kuitenkin kiinni monta teollisuuden alaa, esimerkiksi autoteollisuus useimpine suuryrityksineen. Siitä huolimatta tämä toimii. Hyrynsalmen tapauksessa toimitaan vain paperialan ehdoilla!
Puun täytyy liikkua, mutta tässä tapauksessa Hyrynsalmen kunta ja paikalliset yrittäjät eivät tietääksemme hyödy mitään siitä, että lastaustoiminta tapahtuu juuri tällä alueella. Puutavara-autot kuljettavat lasteja mielellään pidemmällekin ja näin säästyisivät myös Hyrynsalmen taajaman tiet.
Miksi ei alusta pitäen olla asukkaita otettu mukaan alueen kehittämiseen kuten muualla on tehty? Kaikki osapuolet saman pöydän ääreen, jolloin vältyttäisiin senkaltaisilta väärinkäsityksiltä, kuten että nämä talot olisivat asumattomia! Ehkä olisi jo aikoja sitten löydetty kompromissiratkaisuja kaikkien osapuolten tyydyttämiseksi.
Ainoa oikea ratkaisu on tällä hetkellä mielestämme lastausalueen siirtäminen kauemmaksi asutuksesta.
Raili Törnwall