Paikallisuutiset
Lukijan mielipide: Kannanotto reumahoidon säilyttämiseksi Kainuun hyvinvointialueella
Suomussalmen Reumayhdistys on huolissaan reuman hoidosta ja sen asianmukaisesta toteutuksesta tulevassa sote-uudistuksessa Kainuun hyvinvointialueella. On pidettävä huoli siitä, että sote-uudistuksen jälkeenkin hyvinvointialueella säilytetään reumalääkäripalvelut ja vähintään reumahoitajan vastaanotto, kaikissa hyvinvointi alueen kunnissa.
Reuman kokonaisvaltainen hoito suunnitellaan yhdessä potilaan ja hoidosta vastaavan reumatiimin kanssa. Varhain aloitetun riittävän reumalääkityksen rinnalla hoidon tukena toimivat erilaiset apuvälineet, liikunta, silmien hoito, hyvä suuhygienia, ihonhoito, jalkojen hoito kuten esimerkiksi kovettumien ehkäisy ja tukipohjalliset sekä hyvät kengät, lisäksi niveltulehduksien hoito kortisoni- tai leikkaushoidoilla. Kuntoutus ja vertaistuki auttavat krooniseen sairauteen sopeutumisessa.
On myös tärkeää, ettei reumaa sairastava joutuisi odottamaan kohtuuttoman kauan kipujensa kanssa, vaan reumapotilaalla olisi mahdollisuus kohdata osaavaa, reumaan erikoistunutta lääkäriä. Kaikkia reumapotilaan vaivoja ei tulisi akuuttilääkärin laittaa reuman piikkiin, vaan tarvittaessa tehdä riittäviä tutkimuksia uuden vaivan/oireen selvittämiseksi.
Lastenreumaa sairastavat tarvitsevat erityisesti kokonaisvaltaista hoitoa sekä tukea, joka auttaisi reumanuoren koulutukseen ja ammatinvalintaan liittyvissä asioissa. Nykyäänkin lastenreuma on osalle potilaista yhä vammauttava tai toimintarajoitteita tuottava sairaus, jossa voi olla myös liitännäissairauksia, esimerkiksi silmän iriitti eli värikalvontulehdus, joka hoitamattomana vie silmästä näön.
Reumanuorten siirtyminen lastenpoliklinikalta aikuisten poliklinikalle ei suju kaikilla kovinkaan jouhevasti. Terveydenhuollossa pitää tehdä nuorelle hyvä hoitopolku.
Reuma on krooninen sairaus ja nykyäänkin hoitamatta hyvin invalidisoiva. Suuri osa sairastuneista tarvitsee lääkehoitoa koko loppuelämänsä ajan. Niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta on tärkeää, että sairaus todetaan mahdollisimman varhain. Kun hoito päästään aloittamaan ajoissa, tulehdukset eivät ehdi tehdä pysyviä tuhoja niveliin, näin vältytään leikkaushoidoiltakin.
Lisäksi reumaa sairastavan hammashoito on myös erittäin tärkeää, koska reumasairaus on itsessään tulehduksellinen sairaus. Reumasairauksia sairastavien pitää päästä säännöllisesti hammaslääkärin tarkastuksiin ja hoitoon. Suussa ja hampaissa olevat tulehdukset ja bakteerit voivat lähteä liikkeelle verenkierron mukana ja aiheuttaa ongelmia.
Henkilöt joilla on tekoniveliä kuuluvat hammashoidossa riskiryhmään, suussa oleva tulehdus voi siirtyä verenkierron mukana tekoniveleen, joka puolestaan voi aiheuttaa nivelen poistamiseen ja näin aiheuttaa erityisestä haittaa reumaa sairastavan päivittäiseen selviytymiseen. Jotkut reumalääkkeet voivat aiheuttaa tulehduksellisia muutoksia suun limakalvoille ja myös suun kuivumista ja syljen erityksen vähenemistä.
Siksi toimiva reumaa sairastavan hoitoketju on kaikkien etu. On tärkeää, että osataan tunnistaa tulehduksellisten reumasairauksien oireet ja lähettää potilas eteenpäin, jotta diagnoosi ei viivästy. Varsinaisen diagnoosin tekee reumaan erikoistunut lääkäri. Hyvä hoitosuunnitelma ja tarvittaessa toimiva kuntoutus auttavat jatkamaan aktiivista elämää ja säilyttämään myös työkyvyn. On erittäin tärkeää, että reumaan sairastunut pääsee ajoissa hoitoon ja kuntoutukseen.
Myös yli 65-vuotiaan pitkäaikaissairaan vaikeavammaisten kuntoutus pitää huomioida hyvinvointialueella, koska heidän kuntoutus on kuntien järjestettävänä
Kainuun alueella on ikääntyviä reumasairaita, joiden lääkehoito ei ole ollut nykytasoa, sillä reumahoidon lääkkeellinen kehitys on viime vuosina mennyt hyvin eteenpäin, joten nivelmuutoksia ei nykyaikana synny niin usein kuin takavuorien hoitokäytännöillä. Siksi kuntoutus on edelleen hyvin tärkeää, jotta toimintakyky säilyisi ja kotioloissa vanheneminen olisi mahdollista.
Haluamme tuoda esille palvelusetelimahdollisuuden, jolla korvataan sosiaali- ja terveyspalveluja niitä tarvitseville. Palvelusetelillä lisätään asiakkaan valinnanmahdollisuutta, parannetaan palvelujen saatavuutta ja monipuolistetaan palveluja. Palveluseteli olisi yksi tapa järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja reumaa sairastaville hyvinvointialueella.
Suomussalmen reumayhdistys ry:n hallitus