Paikallisuutiset

Rokotustahti hidastuu Kainuussa kesällä – tehosteannokset pyritään toteuttamaan suunnitellusti

Kainuulaisten rokotustahti hidastuu keskikesällä rokotepuutteen takia. Kainuun sote kertoo, että Suomeen saadaan ennakoitua vähemmän rokotteita. Kainuussa se johtaa uusien ajanvarausten keskeyttämiseen.

– THL on ilmoittanut, että maahan saapuvat valmisteet riittävät ensisijaisesti toisen annoksen rokotuksiin. Ainakin heinäkuun alkupuolelle saakka määrät putoavat kevään tasolle eikä tämän jälkeenkään ole varmaa tietoa toimituksista. Käytännössä tämä tarkoittaa nuorten ikäluokkien rokotusten hidastumista koko maassa. Erittäin harmillista, mutta paikallisesti emme voi tähän asiaan vaikuttaa, kertoo pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun soten tiedotteessa.

Koukkarin mukaan kainuulaisten tehosterokotteet pyritään antamaan suunnitellusti ajanvarausten mukaan. Myös peruutukset ovat mahdollisia, mikäli toimitusmäärät edelleen vähenevät.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ajanvaraukseen ei kannata soittaa

Uusien rokotusten aikoja ei toistaiseksi voida avata varattavaksi. Omasotessa on näkyvillä mahdolliset vapaana olevat ajat. Ajanvarauspuhelimeen ei kannata soittaa tiedusteluja varten, rokotusten jatkumisesta tiedotetaan myöhemmin. Kuntalaisia pyydetään seuraamaan ajantasaista tietoa osoitteessa sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Altistumisia ja karanteeneja Kainuussa

Kainuussa koronaviruksen ilmaantuvuus on nyt 8,3 (per 100 000 asukasta/ 14 vrk). Kainuun tartunnanjäljitys on saanut ilmoituksia muualta Suomesta sekä ulkomailta tulleista kainuulaisten korona-altistuksista, joiden perusteella henkilöitä on määrätty karanteeniin.

Kainuun sote muistuttaa, että koronapandemia ei ole ohi, vaikka rajoituksia ollaan laajalti poistamassa.

Kainuu

Koronaohjeet

Seuraavat ohjeet ja suositukset ovat edelleen voimassa Kainuussa:

Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille

Yleinen etätyösuositus on, ei etäopetussuositusta

Kotimaan matkailussa tulee noudattaa turvavälejä, huolehtia käsihygieniasta sekä käyttää maskeja mikäli turvavälit eivät toteudu.

Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään.

Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä. Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.

Koronatestiin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä. Lisäksi suositellaan Koronavilkun käyttämistä älypuhelimessa.

Rokotukset ovat edenneet jo laajentuviin kolmansiin annoksiin ja nuorempiin ikäluokkiin, mutta täyttä vapautta ei vieläkään näy.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä