Paikallisuutiset

Tartunnat voimakkaassa kasvussa –  Kainuuseen esitetty kokoontumisrajoituksia

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 100 kahden viikon tarkastelujaksolta.

Kainuun alueellinen koronakoordinaatioryhmä esitti tiistaina Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa epidemiatilanteen hillitsemiseksi.

Rajoituksista voidaan määrätä tartuntatautilain mukaisesti. Aluehallintoviraston odotetaan tekevän päätökset piakkoin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kokoontumisrajoitukset ovat osa pandemian torjuntaa, jossa ollaan jälleen uuden aallon keskellä. Olennaista on, että ei-välttämättömiä lähikontakteja vähennetään, noudatetaan muita suojaustoimia sekä rokotetaan väestöä virusta vastaan. Sairaalahoitoisuus ei onneksi ole kasvanut, mutta koronatauti saattaa aiheuttaa vakavia oireita myös muuten terveille ihmisille, muistuttaa vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola Kainuun sotesta.

Tiistaina Kainuussa on tullut tietoon yhdeksän koronatartuntaa, joista neljä aiemmin karanteenissa olleilla. Sairastuneiden kotipaikkakunta on Kajaani, lukuun ottamatta yhtä ulkomaalaista henkilöä.

Kainuun prikaati on tiedottanut neljästä uudesta koronaan sairastuneesta varusmiehestä. Kajaanin varuskunnassa on Puolustusvoimien mukaan nyt 10 koronatartuntaa.

Päivittäiset tartuntaluvut Suomessa ovat jyrkästi kasvaneet viime viikon aikana ja yhä useampi maakunta on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös Kainuussa on voimassa vahvat suositukset ohjeiden noudattamisesta.

– Koronapandemian neljänneksi aalloksi kutsutun tartuntojen leviämisen taustatekijöinä pidetään erityisesti herkästi tarttuvaa viruksen delta-muunnosta ja kesän aikana lisääntynyttä ihmisten sosiaalista toimintaa, kerrotaan Kainuun soten tiedotteessa.

Myös yhteiskunnan avaaminen poikkeuksellisten rajoitusten jälkeen sekä pitkään jatkuneen kriisin aiheuttama väsyminen ovat muuttaneet tilannetta ei-toivottuun suuntaan.

Huolta tartuntatilanteen pahentumisesta lisää myös parin viikon sisään alkavat koulut sekä työikäisten lomilta palaaminen. Erityisen tärkeää on, että aikuiset huolehtivat itse suositusten noudattamisesta ja ohjaavat myös nuorempia asiassa etenkin niiltä osin, joihin viranomaisten rajoitustoimilla ei voida vaikuttaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote korostaa ohjeiden noudattamisen tärkeyttä koronan torjunnassa.

Ohjeet

Noudata näitä

Lähikontaktien välttäminen ja riittävän turvavälin pitäminen

Kasvomaskin käyttö kaikissa oman perheen ulkopuolisissa lähikontakteissa

Hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen

Koronavilkun käyttäminen älypuhelimessa

Ulkomaanmatkailua suositellaan rajoitettavaksi vain välttämättömään. Kotimaan matkailussa tulee noudattaa varovaisuutta ja huomioida koronaviruksen vaihteleva alueellinen esiintyvyys. Paikallisten viranomaisten ohjeita tulee noudattaa kaikkialla.

Yksityistilaisuuksia järjestettäessä on vahvasti suositeltavaa, että kaikissa kokoontumisissa noudatetaan lähikontaktien välttämistä ja hygieniakäytäntöjä, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja. Juhlat suositellaan järjestämään ensisijassa ulkona.

Yleisötilaisuuksia järjestettäessä edellytetään, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antamaa

ohjetta.

Lauantaina on tullut tietoon kuusi uutta koronatartuntaa Kajaanissa. Näihin liittyen noin kaksikymmentä henkilöä on määrätty karanteeniin.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä