Paikallisuutiset

Mika Moilanen viettää freeriden parissa lähes kaikki talviviikonloput

Kokenut harrastaja kehuu Paljakan freeride-kelkkailuun tarkoitettua aluetta.

Freeride-kelkkailu on Mika Moilaselle se ainoa ja oikea tapa ajaa.

Harrastus on vienyt Moilasen täysin mukanaan. Suomussalmelaisen talviviikonloput kuluvat rakkaan harrastuksen parissa yksi toisensa perään.

– Olen ajamassa jokaisena viikonloppuna Paljakassa, jos en ole sitten muualla. Heti, kun lumet tulee, tavoite on olla ajamassa niin paljon kuin mahdollista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Freeride tai umpihankikelkkailu, mutta Moilanen nimittää omaa harrastustaan myös treeridingiksi.

– Treeridessa ajetaan syvässä hangessa metsässä. Välttelen ajamista reiteillä, mutta on selvää, että siirtymissä niitä tulee käytettyä.

Olen ajamassa jokaisena viikonloppuna Paljakassa, jos en ole sitten muualla. Heti, kun lumet tulee, tavoite on olla ajamassa niin paljon kuin mahdollista.

Mika Moilanen on tottunut kelkkailemaan vaikeissa olosuhteissa. Kuva: Mika Moilasen kotiarkisto.

Moilanen harrastaa yhdessä tiiviin ryhmän kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Siihen kuuluu viisi ihmistä. Jokainen ajaa omia reittejään, mutta aina ollaan valmiita auttamaan toista, vaikka joukossa harrastetaan keskenään pientä kisailuakin.

Mielekkään yhteistoiminnan takaa se, että ryhmän jäsenet ovat suunnilleen samantasoisia kuljettajia.

– Kaikki ryhmän jäsenet ovat kokeneita kuljettajia.

Tiheämpi puusto tuo lisää haastetta umpihankikelkkailuun. Kuva: Hanna Laukkanen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Paljakasta Puolangalta löytyvät viralliset maastot, jossa Moilanen harrastaa.

– Käymme toki muuallakin. Ruotsissakin tulee käytyä muutaman kerran vuodessa. Viime talvena emme kuitenkaan päässeet sinne kertaakaan. Paljakassa tulee ajettua Vääränsärkän alueella.

Kokenut harrastaja kertoo Paljakan alueen olevan aika pieni, mutta vaikeusasteista ole pulaa.

– Siellä riittää haasteita. Alueelta löytyy paljon puita ja rinteet ovat todella vaikeita.

Vapaakelkkailualueelle on määritelty rajat ja säännöt, joita pitää noudattaa. Kuva: Hanna Laukkanen

Freeride-kelkkailun suosio kasvaa koko ajan.

– Kunnat ovat havahtuneet siihen. Se lisää matkailua, kun harrastajamäärät ovat kasvussa. Toivoisin, että myös Suomussalmelle saataisiin alue, jossa freeridea voitaisiin harrastaa. Täällä on muutamia hyviä särkkäalueita.

Toivoisin, että myös Suomussalmelle saataisiin alue, jossa freeridea voitaisiin harrastaa. Täällä on muutamia hyviä särkkäalueita.

Todellinen harrastaja tietää, millä alueilla on luvallista ajaa. Moilanen on pahoillaan siitä, että jotkut yksittäiset kuljettajat tahraavat aktiiviharrastajien mainetta.

– Joukossa on valitettavasti ääripään kokeilijoita, jotka lähtevät kokeilemaan esimerkiksi taimikoihin. Tosiharrastaja hallitsee vastuullisen ajotavan.

Moilanen ajaa pitkätelaisella Ski-Doo Summit X Expertillä.

– Tuunaan kelkkaa jatkuvasti. Parannan esimerkiksi alustaa ja sarvituntumaa koko ajan. Harrastus on jatkuvaa kelkan kehittämistä.

Suomussalmelainen myöntää, että harrastus maksaa.

– Olen ollut hieman huolissani kelkan kehittymisestä, sillä hinta nousee todella korkeaksi. Uusi kelkka on pienen henkilöauton hintainen. Kelkat ovat keventyneet vuosien varrella ja tulleet entistä teknisemmäksi.

Moilanen on ollut kuitenkin valmis panostamaan harrastukseensa.

– Kaikki harrastaminen kuitenkin maksaa. Kun siitä tulee tarpeeksi mielenkiintoinen, niin siitä on silloin valmis maksamaankin.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä