Ihmiset

Kuollut: Valde Mikkonen (1934–2022)

Emeritusprofessori, toimitusjohtaja Valde Mikkonen kuoli Helsingissä 7. heinäkuuta 87-vuotiaana.

Valde syntyi Suomussalmella kahdeksanlapsisen perheen toiseksi vanhimpana. Lapsuuskodissaan hän teki isänsä apuna maataloustöitä jo 11-vuotiaana. Valde kertoi tavoitelleensa, että voisi tehdä työtä 70 vuotta elämästään. Tämä tavoite ylittyikin. Ensimmäinen palkkatyö oli 13-vuotiaana savotalla hevosmiehen apupoikana, sen jälkeen erilaisia ammattinimikkeitä ehti olla lähes parikymmentä.

Keväällä 1945 alkoi Näätälässä alakoulu. Hiihtäen sinne tuli Valdelle matkaa viisi kilometriä suuntaansa. Pahimpina tuisku- ja pakkaspäivinä hän nukkui yönsä luokan höyläpenkillä. Koulunkäynti oli hänestä mukavaa. Läksyt tehtiin varttitunnissa ja muita tehtäviä asuntolassa olivat siivous, aputyöt keittiössä sekä halonteko ja huoneiden lämmittäminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valden koulutaival alkoi vauhdikkaasti. Suomussalmen kunnallisen kokeilukeskikoulun 50-vuotisjuhlassa 1999 Valde muisteli, että hänen aloittaessaan kansakoulun ensimmäisen luokan, opettaja saneli tekstiä, joka piti toistaa. Parin toiston jälkeen Valde onnistui ja seuraavana päivänä hänet siirrettiin toiselle luokalle. Hänellä oli erinomainen muisti, johon hän oppi luottamaan. Parin viikon alakoulun päätyttyä hänet siirrettiin yläkouluun.

Valde lähti varhain opiskelemaan. Kauppaopiston ja liikuntaneuvojakurssin kautta tie vei Turun yliopistoon psykologiaa opiskelemaan ja sitten apulaisprofessorina opettamaan. Häntä kiinnosti psykologia arjessa: oppimisessa, viestinnässä ja liikenteessä.

Valde oli valtakunnallisen liikenneonnettomuuksien tutkinnan kantavia voimia alusta alkaen. Helsingin yliopistossa liikennepsykologian professorina hänen kehittämänsä liikennekäyttäytymisen sisäisten mallien teoria on edelleen liikennekoulutuksessa ajankohtainen. Liikenneturvan toimitusjohtajana (1989–1997) hän pääsi yhä lähemmäs kiinnostuksensa kohdetta. Alastaan innostuneen Valden työnteko ei eläköitymiseen päättynyt; hän perusti yrityksen kehittämään liikenneturvallisuutta. Viimeisten vuosien intohimona taas olivat sijoittaminen ja pörssikurssit.

Perhe ja suku olivat Valdelle aina tärkeitä. Hänellä oli neljä lasta, viisi lastenlasta sekä kaksi lastenlastenlasta. Sisaruksiinsa Valdella oli läheiset välit. Suvun ja perheen tapaamisissa Valde oli päämies, joka itseoikeutetusti ja mielellään piti tilaisuuksiin sopivia puheita. Hänellä olikin sana hallussaan ja puheissa oli hyväntahtoista huumoria.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valdea kuvastivat myönteinen elämänasenne, älyllisyys, kekseliäisyys, ystävällisyys ja nokkela huumoritaju. Hän halusi jakaa pitkää elämänkokemustaan lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Elämänmyönteisyys ja säännöllinen liikunta toivat Valden elämään lisävuosia. Nuoruudessaan Valde osallistui innokkaasti paikallisiin urheilukilpailuihin Suomussalmella. Vuonna 1953 Valde voitti 100 ja 1500 metrin juoksut sekä pituushypyn. Muistona noista kisoista on Valden haltuun jäänyt kiertopalkinto. Kisoja ei tuon jälkeen enää järjestetty.

Johanna Mikkonen, tytär

Helena Larentius, sisar

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Esko Keskinen, pitkäaikainen ystävä ja kollega

Perhe ja suku olivat Valde Mikkoselle aina tärkeitä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä